Ulkoministeriön historiasta

Politiikka, 2023

2015

2008

tabula Gr atulatoria tuomo a aLto, Helsingin yliopisto Aikuiskasvatus-lehti Leena ahteenmäki-peLkonen, Helsinki päivi atjonen, professsori, Joensuun yliopisto anja heikkinen, professori, Tampereen yliopisto Rit va engestRöm, Helsingin yliopisto anneLi eteL äpeLto, professori, Jyväskylän yliopisto Joensuun normaalikoulu, Joensuu peRtti k ansanen, professori (emeritus), Helsinki Kansanvalistusseura Kasvatustieteen laitos, Helsingin yliopisto eRkki komuL ainen, professori (emeritus), Helsinki meRvi kutuniva, Lapin yliopisto tuuL a L aes, Rauman opettajankoulutuslaitos Lifelong Learning in Europe LLinE-lehti hannu LintuRi, Otavan Opisto, Mikkeli Metallityöväen Murikka-opisto, aki ojak angas maRjukk a nuR meL a-antik ainen ja aRi antik ainen, Joensuun yliopisto anja paRpaL a, Oulun yliopisto piRkko R emes, dosentti, Oulun ammatillinen opettajakorkeakoulu pekk a saLLiL a, Kansanvalistusseura R aija seppänen, Rovaniemen ammattikorkeakoulu juha suoR anta, aikuiskasvatuksen professori, Tampereen yliopisto Leena syRjäL ä, Oulun yliopisto jukk a tuomisto, Tampereen yliopisto vuokko vienoL a, dosentti, Savonlinnan opettajankoulutuslaitos outi yLitapio-mänt yL ä, Lapin yliopisto sisällys Esa Poikela ja Sari Poikela k asvun ja oPPimisen tutkimisesta k asvatustieteessä Kaarina Määttä ystäv y yden olemusta etsimässä Soili Paananen bioGr aFinen oPPiminen ja dysleksian tiedostaminen Seija Keskitalo-Foley yksi kertomus, monta tarina a Narratiivinen, emansipatorinen ja empaattinen lukutapa lappilaisen maaseudun naisten elämäkertojen tutkimuksessa Anne Kurkela ja Piritta Pietilä ma aHanmuuttajanaiset k ansalaisina aik ak ausleHdissä Anneli Lauriala tutkimusPar adiGmat ja oPettajankoulutus Opetusteknikosta oman työn tutkijaksi Raimo Kaasila matk a matema attiseen minä än Kirjallisuusterapian soveltaminen luokanopettajakoulutuksessa Helena Koskinen toinen tie oPettajaksi Paula Kyrö yrittäjy ysk asvatuksen la ajentuvat näkÖalat Matti Laitinen minne menet, HenkilÖstÖn keHittäjä? Esa Poikela ja Sari Poikela k asvu sosia aliseen toiminta an Ongelmaperustainen oppiminen ja freireläinen pedagogiikka kirjoittajat Esa Poikela ja Sari Poikela k asvun ja oPPimisen tutkimisesta k asvatustieteessä Kasvatustieteen perusteet-teoksensa alkusanoissa Veikko Heinonen (1989, 9) kirjoittaa: "Kasvatustieteen asema itsenäisenä tieteenä ei ole erityisen vahva. Tätä tiedettä hajottavia voimia esiintyy sekä tieteen ulkopuolella että sen sisällä. … Joskus kasvatustiede halutaan kokonaan kieltää. Sitä pidetään tällöin vain muiden tieteiden, kuten psykologian, sosiologian ja filosofian sovelluksina kasvatukseen… Kasvatustieteen sisällä tapahtuvat hajotuspyrkimykset korostavat erilaisia lähestymistapoja, paradigmoja, tutkimusotteita ja menetelmiä." Heinosen mukaan vaarana on pyrkimys irrottaa kasvatustiede käytännön pedagogiikasta ja siten murentaa kasvatustieteen autonomia-ja identiteettiperustaa. Seurauksena on, että kasvatustiede soveltavana tieteenalana on jatkuvassa identiteettikriisissä. Sitä uhkaavat muut tieteenalat ja sisäiset hajottajat, jotka pahimmillaan tunkevat syvälle kasvatustieteen ytimeen kyseenalaistaen sen perusteet.-Tosin varmuutta siitä, mikä on kasvatustieteen syvintä ydintä, ei tunnu olevan. Elämänikäisen, vapaaajan ja arjen tai työssä oppimisen, ammatillisen kasvun ja yrittäjyyskasvatuksen näkökulmasta kasvatustieteessä ei ole kysymys vain kasvattajan ja kasvatettavan tai oppijan ja ohjaajan välisestä suhteesta. Oppimisen ilmiö tulee toimeen myös ilman legitimoitua toista osapuolta, eli opettajaa, kouluttajaa, ohjaajaa tai oppilaitosta. Konventionaalisen kasvatustieteen fokuksessa ei olekaan oppiminen vaan oppimisprosessin säätely. Pulmana on, että säätely ei tuota aina haluttuja tuloksia ja oppilaat oppivat myös asioita, joita ei ole suotavaa oppia. Olisiko kuitenkin tärkeämpää tutkia oppimisilmiötä kuin vain sen säätelyä? Opettamisesta vapautetun oppimisprosessin tutkiminen antaa lopulta tietoa ja välineitä myös sen säätelyä varten. Tarvitaan perustutki-1. Artikkelini pohjautuu väitöskirjaani, jota varten haastattelin 19 lappilaisella maaseudulla asuvaa naista. Haastateltavien ja paikkakuntien nimet ovat peitenimiä.

Ennen ja nyt, 2024

ulkomaalaisten kontrollointiin, vaan yleensä on pyydetty armeijalta virka -apua esimerkiksi internointi-ja keskitysleirien perustamiseen. Kuten tässä artikkelissa osoitan, turvallistaminen ei kuitenkaan aina tapahdu poikkeuksellisen tai jollain lailla yhtäkkisen toiminnan kautta, vaan se voi olla myös jatkuvaa ja rakenteelliseksi eli osaksi yleisiä toimintatapoja muuttunutta. 8 Yksi esimerkki tästä ovat muiden kuin Suomen kansalaisten maahantuloa ja maassa oleskelua koskevat viranomaisprosessit. Ennen 1900-lukua ulkomaalaisten valvonta oli Suomessa enemmän poikkeusoloissa tapahtunutta. 9 Ulkomaalaisen turvallisuuskysymyksenä näkemisen taustalla voidaan nähdä ajatukset niin sanotun kansallisen turvallisuuden varmistamisesta ja väestön kontrolloinnin tarpeesta. Ihmisten välisten suhteiden ja valta-asetelmien kannalta tarkasteltuna turvallistaminen on keino, jolla perustellaan ihmisten asettamista eriarvoiseen asemaan ja tehdään eroa kansalliseen yhteisöön kuuluviksi esitettyjen -usein valtion kansalaisten -ja muiden välillä. Näiden muiden esittämisellä turvallisuutta uhkaavana voidaan perustella heidän viranomaisvalvontaansa ja pak kokeinojen käyttöä. Valtiot voivat myös luoda oikeudenkäytön poikkeuksia, jotka koskevat marginaalissa olevia ihmisryhmiä, kuten maahanmuuttajia. 10 Muun muassa ulkomaalaisten maastapoistamista käsittelevissä tutkimuksissa on 2000-luvulla nostettu esille tiettyjen ulkomaalaisten ryhmien, kuten Yhdysvalloissa latinalaisamerikkalaistaustaisten, esittäminen yhteiskunnallisessa keskustelussa väkivaltaisina, rikollisuuteen yhdistettyinä ja poliittisesti epälojaaleina. 11 Käytännössä joidenkin henkilöiden ja ryhmien tulkitseminen uhkiksi "yhteisön turvallisuudelle" on eri aikoina mahdollistanut pakkokeinot, kuten näiden ryhmien sulkemisen yhteisön ulkopuolelle esimerkiksi leireille tai vankilaan -tai lähettämisen maan rajojen ulkopuolelle. Yhteisön ulkopuolisiksi tai marginaalisiksi ajateltuihin, kuten ulkomaalaisiin ja vähemmistöihin, vaikuttaa olevan muita luontevampaa kohdistaa tällaisia henkilökohtaista vapautta rajoittavia toimenpiteitä. Kansallisvaltioita rakennettiin lainsäädäntöön ja hallintoon perustuvina kokonaisuuksina 1800luvun lopulla ja 1900-luvun alussa. Niissä tehtiin aiempaa selvemmin eroa kansalaisten ja muiden välillä esimerkiksi oikeuksia ja velvollisuuksia määrittämällä ja niitä valvomalla. Kansallisvaltioajattelun tavoitteena on sisäisesti mahdollisimman homogeeninen ja ulkoisesti rajattu poliittinen, lainsäädännöllinen, kulttuurinen ja taloudellinen yksikkö. 14 Kansallisvaltioiden rakentamiselle ja ylläpitämiselle ovat tyypillisiä homogeenisuuden vaaliminen ja toisaalta kansallisvaltioon kuulumattomien määrittely lainsäädännön, viranomaistoiminnan ja erilaisten laajalle levinneiden kansallista yhteisöllisyyttä ja jatkuvuutta korostavien ajattelu-ja puhetapojen kautta. Kansallisvaltion tai niin sanotun kansallisen yhteisön ulkopuolisiksi nähtyjen kuvaaminen uhkien kautta voi myös perustua tai luoda edellytyksiä rasismille ja kriittisessä yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa rodullistamiseksi kutsutuille käytänteille ja ajattelutavoille. 16 Juutalaisten ja romanien kohtelu 1600luvulta 1800-luvulle Suomen kuuluessa Ruotsiin ja Venäjään on esimerkki siitä, miten lainsäädännössä, poliittisessa keskustelussa ja viranomaistoiminnassa on kohdeltu yhteisön ulkopuolisiksi määriteltyjä rasistisesti, niin että on voitu perustella näiden ryhmien maahan pääsyn estämistä, maasta karkottamista tai kansalaisille kuuluvien oikeuksien puuttumista. Ulkomaalaiset on Suomessa toistuvasti asetettu symbolisten ja lainsäädännöllisten turvaverkkojen tai viranomaisten suojelun ulkopuolelle. Turvallisuuspoliisi on usein käsittänyt heidät turvallisuuden antiteesinä, eli turvattomuutta "kansalliselle yhteisölle" tai "kansalliselle turvallisuudelle" aiheuttavina. Viranomaiset ovat korostaneet tätä asetelmaa sota-aikoina, mutta se on näkynyt myös rauhan aikana rutiinivalvontana, jonka keinoina turvallisuuspoliisilla -yhteistyössä muiden viranomaisten kanssa -ovat olleet maahantulon, kansalaisuuden, viisumien, turvapaikanhakijoiden ja rajavalvonnan kontrolli. Ulkomaalaisiin kohdistuva lainsäädäntö ja viranomaistoiminta kertovat siitä, mitkä asiat on nähty suomalaisen yhteiskunnan kannalta uhkaavina sekä siitä, millä perusteilla muut kuin

Kulttuuripolitiikan tutkimuksen vuosikirja, 2015

This article is concerned with commissioned histories and the use of histories. Cultural heritage is created and recreated in a process of the identity work, where a heritage community uses different histories to add the cultural value of the remnants of the past. A heritage community is a participating group of actors, involved in a certain process of identity work, and voluntarily taking part in the cultural heritage production. The members of heritage communities use different kinds of histories for to consolidate their sense of ownership of the remnants of their own past and for to strengthen their sense of belonging and togetherness. A heritage community can be either local or translocal. In this article I introduce three different types of identity work and clarify how they interact in the process of cultural heritage. I also give some new methodological tools for the researchers, who want to understand the emergence of temporary heritage communities and who are interested in the cultural heritage production "from below".