Seistä

Lähikuva, 2002

Hallin tapaisen kulttuurintutkijan kautta. Omituinen on myris Altmanin kritiikki, joka kohdistuu laajalti jaer tuun kiisitykseen Hollywood-elokuvan koherentista rakenteesta. Altmanin mukaan Hollywood-elokuvat ovat pikemminkin monipolvisia multilineaarisia narratiiveja kuin eheitii kerronnallisia kokonaisuuksia. Tdm6n todistaa hdnen mielestddn se, ettii katsoja voi konstruoida elokuvan tarinan useamman hahmon perspektiivistii ja siten kokea sen monista nd-k<ikulmista (s. 167-168). Altmanin vditteissd sekoittuvat kummallisella tavalla muodon ja sistilltin (kerronta, tarina) sekd vastaanoton (reseption) tasot. Se, ettii Hollywood-elokuvat muodostavat useimmiten esimerkiksi television jatkuvajuonisiin saippuasarjoihin verrattuna hyvin erilaisen, yhtendisen sulkeutuvan narratiivisen kokonaisuuden, on luonnollisesti eri asia kuin se, miten katsojat kokevat tarinoita. Kiirjistyksistiiiin ja ylilyonneistiiiin huolimatta Elokuva ja genre on mielenkiintoisin kokonaisesitys genrestd johon olen tormdnnyt. Kirja on muun muassa huomattavasti konkreettisempi ja monipuolisempi kuin Stephen Nealen "klassikko" Genre (1980). Altman toimii ranskan kielen ja

2008

Ainedidaktiikka, 2021

Tiedepolitiikka, 2006

Kriisien ja avustusoperaatioiden kohdalla ihminen meissä punnitaanja paljastetaan. Viime vuoden tapaninpäivän tienoilla uutisotsikoihin noussut Aasian tsunami palautti (länsimaalaisiin) mieliin elämän rajallisuuden ja sen, että tuo rajallisuus saattaa kohdata jopa meitäkeitä meitä? Otsikoita (eri maiden lehdistä) lukiessa ei tullut täyttä varmuutta siitä, oliko kyseinen onnettomuus kohdannut pelkästään tietyn maan kansalaisia, vai oliko sittenkin kyse erityisesti paikallista väestöä, aasialaisia koskettaneesta suuraallosta? Tiedotusvälineiden yritys tehdä uutisesta esimerkiksi suomalaisia koskettanut onnettomuus oli vilpitön. Maapallomme sai oikeanlaiset mittasuhteet. Se tiedetään, mikä pallonpuolisko meitä todellisuudessa eniten kiinnostaa. Oma, tietysti. Mutta onko oltava näin, tai itse asiassa, täytyykö pelkästään omaan napaan tuijottavan asenteen muuttua, jotta maailma olisi "turvallinen" paikka elää? Keitä oikein pelkäämme: luoko vauraus ja hyvinvointi pelkoja ja uhkia paitsi omien rajojensa sisäpuolelle, myös niiden ulkopuolelle? Voiko missään enää olla "turvassa" jos toiset, he, tunkeutuvat rajojemme sisäpuolelle? Onko turvallisuus sanana osa vauraiden hyvinvointivaltioiden retorista apparaattia, jonka avulla torjutaan toinen, uhkaava? Globalisaatio on avainsana Yhdysvaltain länsirannikolla riehunut hirmumyrsky Rita osoitti ihan kouriintuntuvasti, että ylemmän kerroksen väki ajattelee myös meitä parempiosaisia, yltäkylläisessä todellisuudessa, vauraalla pallonpuoliskolla eläviä ihmisiä. Ehkä Jumala halusi pierullaan muistuttaa meitä joistakin

2004

Artikkelissaan "Heidegger ja suomalainen analyyttinen fi losofi a" (Tieteessä tapahtuu 2/2004) Sami Pihlström lukee teokseni Se ei sittenkään pyöri (jatkossa SESP, Tammi 2002) jatkavan kääntäen sitä teilausperinnettä, jolla on reagoitu eritoten Martin Heideggerin ajatteluun. Pihlström näkee kirjassa vastaiskun aineksia ja katson sen jatkavan jyrkkien ja hedelmättömi-en vastakkaisuuksien rakentamista fi losofi seen kenttään. Pihlströmin kirjoitus hämmensi minua, koska kirjoittaessani kirjaa olin tavoitellut aivan muuta. Teosta valmistellessani myös pyrin punnitsemaan jokaisen sanan huolella ja työstämään tekstiä kunnes se on havainnollisen selkeä. Pihlströ

2020

This is a self-archived version of an original article. This version may differ from the original in pagination and typographic details.

2000

Pauli Juuti Mistähän johtuu, että maailmalla jo vuosikymmeniä käytössä ollut ongelmaperustainen oppiminen (problembased learning, PBL) on vasta nyt rantautumassa Suomeen? Ja mistä johtuu, että se on tuntunut kiinnostavan ensin kaikkia muita paitsi kasvatus-Boud, D. & Feletti, G. (1999). Ongelmalähtöinen oppiminen. Uusi tapa oppia. Terra Cognita, Helsinki. Hakapaino.

2019

Alue ja Ympäristö, 2021

Pääkirjoitus Alue ja Ympäristö -lehden teemanumeroon 2/2021 Kohti ekohyvinvointivaltiota.

Virittäjä

Arvioitu teos: Maija Surakka: Ajan paikka. Ajanilmausten kehityspolkuja lasten kielessä. Dissertations in Education, Humanities, and Theology 139. Joensuu: Itä-Suomen yliopisto 2019. 256 s. isbn 978-952-61-2973-0. Saatavilla verkossa osoitteessa http://epublications.uef.fi/pub/urn_isbn_978-952-61-2973-0/.