Papers by Kuisma Keskinen
Metaforat ovat kiehtoneet filosofeja ainakin Aristoteleesta lähtien. Toisinaan niitä on pidetty h... more Metaforat ovat kiehtoneet filosofeja ainakin Aristoteleesta lähtien. Toisinaan niitä on pidetty henkevinä ymmärryksen avartajina, toisinaan vaarallisina, tiedon polulta harhaan johtavina virvatulina. Tämä kaksijakoinen suhtautuminen heijastaa itse metaforan kaksijakoista, jännitteistä rakennetta. Metafora esittää jonkin yhtäläisyyden vallitsevan kahden erilaisen kohteen välillä. Tämä mahdollistaa sekä analogisten suhteiden havaitsemisen ja ymmärryksen lisääntymisen että harhaan johtamisen korostamalla tiettyjä yhtäläisyyksiä toisten, kenties merkittävien erojen hämärtyessä. Metaforat kehystävät sitä, millainen käsitys niiden kuvaamasta kohteesta välittyy, ja ne voivat ohjata kohti tiettyjä toimintamalleja toisten kustannuksella; esimerkiksi metafora politiikasta puolueiden taisteluna välittää hyvin erilaisen käsityksen kuin metafora politiikasta kansankodin rakentamisena. Puhe pakolaistulvasta tai -laumasta virittää erilaisia ideologisia verkostoja ja ehdottaa erilaista ”luonnollist...
Englanninkieliselle termille 'fairy' (lat. fatalitas, ransk. fay) ei tässä yhteydessä löydy aivan... more Englanninkieliselle termille 'fairy' (lat. fatalitas, ransk. fay) ei tässä yhteydessä löydy aivan osuvaa käännöstä. Kysymys ei ole keijuista, hyväntahtoisista satuhahmoista, vaan keskiaikaiset fairyt saattoivat olla hyvinkin vaarallisia, jopa sekoittuen demoneihin. 'Metsänhenki' puolestaan antaisi turhan ei-materiaalisen kuvan näistä olioista.
Poliittinen kielikuvitus: Paul Ricoeur, Jacques Rancière ja metaforan poliittiset funktiot, 2021
Pro gradu -tutkielma, filosofia /
Master's theses, Philosophy
Metaforat ovat kiehtoneet filosof... more Pro gradu -tutkielma, filosofia /
Master's theses, Philosophy
Metaforat ovat kiehtoneet filosofeja ainakin Aristoteleesta lähtien. Toisinaan niitä on pidetty henkevinä ymmärryksen avartajina, toisinaan vaarallisina, tiedon polulta harhaan johtavina virvatulina. Tämä kaksijakoinen suhtautuminen heijastaa itse metaforan kaksijakoista, jännitteistä rakennetta. Metafora esittää jonkin yhtäläisyyden vallitsevan kahden erilaisen kohteen välillä. Tämä mahdollistaa sekä analogisten suhteiden havaitsemisen ja ymmärryksen lisääntymisen että harhaan johtamisen korostamalla tiettyjä yhtäläisyyksiä toisten, kenties merkittävien erojen hämärtyessä. Metaforat kehystävät sitä, millainen käsitys niiden kuvaamasta kohteesta välittyy, ja ne voivat ohjata kohti tiettyjä toimintamalleja toisten kustannuksella; esimerkiksi metafora politiikasta puolueiden taisteluna välittää hyvin erilaisen käsityksen kuin metafora politiikasta kansankodin rakentamisena. Puhe pakolaistulvasta tai -laumasta virittää erilaisia ideologisia verkostoja ja ehdottaa erilaista ”luonnollista” reaktiota (tulvan patoamista) kuin puhe ihmisoikeuskriisistä ja turvapaikanhakijoista.
Kuten yllä mainituista esimerkeistä käy ilmi, metafora ei ole ainoastaan filosofien (ja sittemmin kielitieteilijöiden, psykologien ja monien muiden tieteenalojen edustajien) teoreettisen mielenkiinnon kohde. Metafora on olennainen osa kaikkia inhimillisen kielen käytäntöjä, joista yksi tutkituimpia lienee poliittinen kielenkäyttö. Metaforat ovat tärkeä työkalu poliittisiin kielipeleihin osallistuvien retorisessa repertuaarissa, minkä vuoksi poliittisessa puheessa käytettyjen metaforien tutkimus on ollut aktiivista erilaisten retoriikan- ja politiikantutkimuksen sekä diskurssianalyysin suuntausten piirissä. Nämä tutkimussuuntaukset ovat selvitelleet sitä, miten monin tavoin metaforilla voidaan suostutella: vetoamalla tunteisiin ja herättämällä affekteja, korostamalla asiakysymysten yksiä ja häivyttämällä toisia puolia, rakentamalla erilaisia poliittisia mielikuvastoja eli imaginaareja, sekä kehystämällä tietyt politiikat ja toimintamallit luonnollisiksi ja siten ei-poliittisiksi. Kutsun tällaista tutkimusotetta hallinnallisen retoriikan tutkimukseksi. Se keskittyy paljastamaan ja purkamaan sitä, miten metaforilla suostutellaan vaivihkaa ja salakuljetetaan ideologisia sisältöjä. Useimmiten hallinnallisen retoriikan ja metaforien tutkimus keskittyy ”ylhäältä alas” esitettyyn, esimerkiksi hallitusten, poliittisten johtajien, median ja muiden vaikutusvaltaisten yhteiskunnallisten tai kansainvälisten instituutioiden retoriikkaan. Tämä tutkimus on eittämättä tärkeää: se paljastaa, miten metaforilla epäpolitisoidaan politiikkaa ja kasvattaa tutkijoiden ja toivon mukaan myös kansalaisten ymmärrystä poliittisesta retoriikasta ja sen vaikutuksista. Esitän kuitenkin, että tämä tutkimussuuntaus tavoittaa vain toisen, hallinnallisen ja epäpolitisoivan puolen metaforien poliittisista funktioista. Argumentoinkin tässä tutkielmassa, että metaforilla on myös politisoiva poliittinen potentiaali ja funktio.
Rakennan esitystäni metaforien poliittisista funktioista kahden ranskalaisfilosofin, Paul Ricoeurin ja Jacques Rancièren, avulla. Yhdistämällä Ricoeurin filosofis-hermeneuttisen metaforateorian ja Rancièren radikaalit ja haastavat käsitykset politiikan luonteesta hahmottelen argumentin elävään metaforaan rakenteellisesti sisältyvän jännitteen poliittisesta potentiaalista, jonka tiivistän metaforan poliittiseksi funktioksi: elävä metafora on kielelle samaa kuin politiikka yhteiskunnalle – todellisuuden toisin näkemisen ja uudelleen jäsentämisen mahdollisuus. Kehittelen ja tarkennan metaforan poliittisen funktion ajatusta muotoilemalla kaksi sen alalajia, ideo-logiakriittisen ja utooppisen metaforan, ja havainnollistamalla niiden toimintaa filosofisissa teorioissa ja poliittisessa käytännössä tapaustutkimusten avulla. Tutkielma sekä kritisoi että täydentää yllä kuvattua poliittisten metaforien tutkimuksen nykyparadigmaa kääntämällä huomion metaforien positiiviseen, politisoivaan potentiaaliin. Tämän potentiaalin, metaforan (politisoivan) poliittisen funktion, huomioiminen voisi olla hyödyksi sekä tutkijoille että poliittisille liikkeille: se voisi toimia avaimena radikaalien ja vastahegemonisten mieli- ja kielikuvastojen, toisin näkemisen ja toisin tekemisen tapojen havaitsemisessa, ymmärtämisessä ja kehittelemisessä.
Historian valinnaisten aineopintojen tutkielma /
Bachelor's-level thesis in optional studies, Hi... more Historian valinnaisten aineopintojen tutkielma /
Bachelor's-level thesis in optional studies, History
Tarkastelen tutkielmassa ”maallisten” ihmekertomusten (mirabilia) funktioita 1100-luvun englantilaisessa historiankirjoituksessa. 1100-luvulla filosofis-teologiset käsitykset luonnollisesta ja ihmeellisestä olivat murroksessa. Samaan aikaan englantilainen historiankirjoitus monipuolistui ja siihen sisällytettiin monitulkintaisia ihmeellisiä kertomuksia hengistä ja haltioista, ihmissusista ja kummituksista, metamorfooseista ja ennustajista. Tutkin, miten kaksi Englannin ja Walesin rajamailla toiminutta kirjoittajaa, Walter Map ja Gerald Walesilainen, käyttivät ihmekertomuksia osana teoksiaan ja suhteessa intellektuaaliseen, sosiaaliseen ja poliittiseen ympäristöönsä. Esitän, että ihmekertomukset eivät olleet näille kirjoittajille ainoastaan viihdyttäviä tarinoita tai raportteja poikkeuksellisista, muistiin merkitsemisen arvoisista tapahtumista. Niiden funktiot eivät liioin tyhjene eksemplaarisuuteen, tarinoiden moraaliseen opettavaisuuteen. Tulkitsen Walter Mapin ja Gerald Walesilaisen käyttäneen ihmekertomuksia myös diskursiivisina välineinä poliittisen todellisuuden kommentointiin ja siihen vaikuttamiseen.
Uploads
Papers by Kuisma Keskinen
Master's theses, Philosophy
Metaforat ovat kiehtoneet filosofeja ainakin Aristoteleesta lähtien. Toisinaan niitä on pidetty henkevinä ymmärryksen avartajina, toisinaan vaarallisina, tiedon polulta harhaan johtavina virvatulina. Tämä kaksijakoinen suhtautuminen heijastaa itse metaforan kaksijakoista, jännitteistä rakennetta. Metafora esittää jonkin yhtäläisyyden vallitsevan kahden erilaisen kohteen välillä. Tämä mahdollistaa sekä analogisten suhteiden havaitsemisen ja ymmärryksen lisääntymisen että harhaan johtamisen korostamalla tiettyjä yhtäläisyyksiä toisten, kenties merkittävien erojen hämärtyessä. Metaforat kehystävät sitä, millainen käsitys niiden kuvaamasta kohteesta välittyy, ja ne voivat ohjata kohti tiettyjä toimintamalleja toisten kustannuksella; esimerkiksi metafora politiikasta puolueiden taisteluna välittää hyvin erilaisen käsityksen kuin metafora politiikasta kansankodin rakentamisena. Puhe pakolaistulvasta tai -laumasta virittää erilaisia ideologisia verkostoja ja ehdottaa erilaista ”luonnollista” reaktiota (tulvan patoamista) kuin puhe ihmisoikeuskriisistä ja turvapaikanhakijoista.
Kuten yllä mainituista esimerkeistä käy ilmi, metafora ei ole ainoastaan filosofien (ja sittemmin kielitieteilijöiden, psykologien ja monien muiden tieteenalojen edustajien) teoreettisen mielenkiinnon kohde. Metafora on olennainen osa kaikkia inhimillisen kielen käytäntöjä, joista yksi tutkituimpia lienee poliittinen kielenkäyttö. Metaforat ovat tärkeä työkalu poliittisiin kielipeleihin osallistuvien retorisessa repertuaarissa, minkä vuoksi poliittisessa puheessa käytettyjen metaforien tutkimus on ollut aktiivista erilaisten retoriikan- ja politiikantutkimuksen sekä diskurssianalyysin suuntausten piirissä. Nämä tutkimussuuntaukset ovat selvitelleet sitä, miten monin tavoin metaforilla voidaan suostutella: vetoamalla tunteisiin ja herättämällä affekteja, korostamalla asiakysymysten yksiä ja häivyttämällä toisia puolia, rakentamalla erilaisia poliittisia mielikuvastoja eli imaginaareja, sekä kehystämällä tietyt politiikat ja toimintamallit luonnollisiksi ja siten ei-poliittisiksi. Kutsun tällaista tutkimusotetta hallinnallisen retoriikan tutkimukseksi. Se keskittyy paljastamaan ja purkamaan sitä, miten metaforilla suostutellaan vaivihkaa ja salakuljetetaan ideologisia sisältöjä. Useimmiten hallinnallisen retoriikan ja metaforien tutkimus keskittyy ”ylhäältä alas” esitettyyn, esimerkiksi hallitusten, poliittisten johtajien, median ja muiden vaikutusvaltaisten yhteiskunnallisten tai kansainvälisten instituutioiden retoriikkaan. Tämä tutkimus on eittämättä tärkeää: se paljastaa, miten metaforilla epäpolitisoidaan politiikkaa ja kasvattaa tutkijoiden ja toivon mukaan myös kansalaisten ymmärrystä poliittisesta retoriikasta ja sen vaikutuksista. Esitän kuitenkin, että tämä tutkimussuuntaus tavoittaa vain toisen, hallinnallisen ja epäpolitisoivan puolen metaforien poliittisista funktioista. Argumentoinkin tässä tutkielmassa, että metaforilla on myös politisoiva poliittinen potentiaali ja funktio.
Rakennan esitystäni metaforien poliittisista funktioista kahden ranskalaisfilosofin, Paul Ricoeurin ja Jacques Rancièren, avulla. Yhdistämällä Ricoeurin filosofis-hermeneuttisen metaforateorian ja Rancièren radikaalit ja haastavat käsitykset politiikan luonteesta hahmottelen argumentin elävään metaforaan rakenteellisesti sisältyvän jännitteen poliittisesta potentiaalista, jonka tiivistän metaforan poliittiseksi funktioksi: elävä metafora on kielelle samaa kuin politiikka yhteiskunnalle – todellisuuden toisin näkemisen ja uudelleen jäsentämisen mahdollisuus. Kehittelen ja tarkennan metaforan poliittisen funktion ajatusta muotoilemalla kaksi sen alalajia, ideo-logiakriittisen ja utooppisen metaforan, ja havainnollistamalla niiden toimintaa filosofisissa teorioissa ja poliittisessa käytännössä tapaustutkimusten avulla. Tutkielma sekä kritisoi että täydentää yllä kuvattua poliittisten metaforien tutkimuksen nykyparadigmaa kääntämällä huomion metaforien positiiviseen, politisoivaan potentiaaliin. Tämän potentiaalin, metaforan (politisoivan) poliittisen funktion, huomioiminen voisi olla hyödyksi sekä tutkijoille että poliittisille liikkeille: se voisi toimia avaimena radikaalien ja vastahegemonisten mieli- ja kielikuvastojen, toisin näkemisen ja toisin tekemisen tapojen havaitsemisessa, ymmärtämisessä ja kehittelemisessä.
Bachelor's-level thesis in optional studies, History
Tarkastelen tutkielmassa ”maallisten” ihmekertomusten (mirabilia) funktioita 1100-luvun englantilaisessa historiankirjoituksessa. 1100-luvulla filosofis-teologiset käsitykset luonnollisesta ja ihmeellisestä olivat murroksessa. Samaan aikaan englantilainen historiankirjoitus monipuolistui ja siihen sisällytettiin monitulkintaisia ihmeellisiä kertomuksia hengistä ja haltioista, ihmissusista ja kummituksista, metamorfooseista ja ennustajista. Tutkin, miten kaksi Englannin ja Walesin rajamailla toiminutta kirjoittajaa, Walter Map ja Gerald Walesilainen, käyttivät ihmekertomuksia osana teoksiaan ja suhteessa intellektuaaliseen, sosiaaliseen ja poliittiseen ympäristöönsä. Esitän, että ihmekertomukset eivät olleet näille kirjoittajille ainoastaan viihdyttäviä tarinoita tai raportteja poikkeuksellisista, muistiin merkitsemisen arvoisista tapahtumista. Niiden funktiot eivät liioin tyhjene eksemplaarisuuteen, tarinoiden moraaliseen opettavaisuuteen. Tulkitsen Walter Mapin ja Gerald Walesilaisen käyttäneen ihmekertomuksia myös diskursiivisina välineinä poliittisen todellisuuden kommentointiin ja siihen vaikuttamiseen.
Master's theses, Philosophy
Metaforat ovat kiehtoneet filosofeja ainakin Aristoteleesta lähtien. Toisinaan niitä on pidetty henkevinä ymmärryksen avartajina, toisinaan vaarallisina, tiedon polulta harhaan johtavina virvatulina. Tämä kaksijakoinen suhtautuminen heijastaa itse metaforan kaksijakoista, jännitteistä rakennetta. Metafora esittää jonkin yhtäläisyyden vallitsevan kahden erilaisen kohteen välillä. Tämä mahdollistaa sekä analogisten suhteiden havaitsemisen ja ymmärryksen lisääntymisen että harhaan johtamisen korostamalla tiettyjä yhtäläisyyksiä toisten, kenties merkittävien erojen hämärtyessä. Metaforat kehystävät sitä, millainen käsitys niiden kuvaamasta kohteesta välittyy, ja ne voivat ohjata kohti tiettyjä toimintamalleja toisten kustannuksella; esimerkiksi metafora politiikasta puolueiden taisteluna välittää hyvin erilaisen käsityksen kuin metafora politiikasta kansankodin rakentamisena. Puhe pakolaistulvasta tai -laumasta virittää erilaisia ideologisia verkostoja ja ehdottaa erilaista ”luonnollista” reaktiota (tulvan patoamista) kuin puhe ihmisoikeuskriisistä ja turvapaikanhakijoista.
Kuten yllä mainituista esimerkeistä käy ilmi, metafora ei ole ainoastaan filosofien (ja sittemmin kielitieteilijöiden, psykologien ja monien muiden tieteenalojen edustajien) teoreettisen mielenkiinnon kohde. Metafora on olennainen osa kaikkia inhimillisen kielen käytäntöjä, joista yksi tutkituimpia lienee poliittinen kielenkäyttö. Metaforat ovat tärkeä työkalu poliittisiin kielipeleihin osallistuvien retorisessa repertuaarissa, minkä vuoksi poliittisessa puheessa käytettyjen metaforien tutkimus on ollut aktiivista erilaisten retoriikan- ja politiikantutkimuksen sekä diskurssianalyysin suuntausten piirissä. Nämä tutkimussuuntaukset ovat selvitelleet sitä, miten monin tavoin metaforilla voidaan suostutella: vetoamalla tunteisiin ja herättämällä affekteja, korostamalla asiakysymysten yksiä ja häivyttämällä toisia puolia, rakentamalla erilaisia poliittisia mielikuvastoja eli imaginaareja, sekä kehystämällä tietyt politiikat ja toimintamallit luonnollisiksi ja siten ei-poliittisiksi. Kutsun tällaista tutkimusotetta hallinnallisen retoriikan tutkimukseksi. Se keskittyy paljastamaan ja purkamaan sitä, miten metaforilla suostutellaan vaivihkaa ja salakuljetetaan ideologisia sisältöjä. Useimmiten hallinnallisen retoriikan ja metaforien tutkimus keskittyy ”ylhäältä alas” esitettyyn, esimerkiksi hallitusten, poliittisten johtajien, median ja muiden vaikutusvaltaisten yhteiskunnallisten tai kansainvälisten instituutioiden retoriikkaan. Tämä tutkimus on eittämättä tärkeää: se paljastaa, miten metaforilla epäpolitisoidaan politiikkaa ja kasvattaa tutkijoiden ja toivon mukaan myös kansalaisten ymmärrystä poliittisesta retoriikasta ja sen vaikutuksista. Esitän kuitenkin, että tämä tutkimussuuntaus tavoittaa vain toisen, hallinnallisen ja epäpolitisoivan puolen metaforien poliittisista funktioista. Argumentoinkin tässä tutkielmassa, että metaforilla on myös politisoiva poliittinen potentiaali ja funktio.
Rakennan esitystäni metaforien poliittisista funktioista kahden ranskalaisfilosofin, Paul Ricoeurin ja Jacques Rancièren, avulla. Yhdistämällä Ricoeurin filosofis-hermeneuttisen metaforateorian ja Rancièren radikaalit ja haastavat käsitykset politiikan luonteesta hahmottelen argumentin elävään metaforaan rakenteellisesti sisältyvän jännitteen poliittisesta potentiaalista, jonka tiivistän metaforan poliittiseksi funktioksi: elävä metafora on kielelle samaa kuin politiikka yhteiskunnalle – todellisuuden toisin näkemisen ja uudelleen jäsentämisen mahdollisuus. Kehittelen ja tarkennan metaforan poliittisen funktion ajatusta muotoilemalla kaksi sen alalajia, ideo-logiakriittisen ja utooppisen metaforan, ja havainnollistamalla niiden toimintaa filosofisissa teorioissa ja poliittisessa käytännössä tapaustutkimusten avulla. Tutkielma sekä kritisoi että täydentää yllä kuvattua poliittisten metaforien tutkimuksen nykyparadigmaa kääntämällä huomion metaforien positiiviseen, politisoivaan potentiaaliin. Tämän potentiaalin, metaforan (politisoivan) poliittisen funktion, huomioiminen voisi olla hyödyksi sekä tutkijoille että poliittisille liikkeille: se voisi toimia avaimena radikaalien ja vastahegemonisten mieli- ja kielikuvastojen, toisin näkemisen ja toisin tekemisen tapojen havaitsemisessa, ymmärtämisessä ja kehittelemisessä.
Bachelor's-level thesis in optional studies, History
Tarkastelen tutkielmassa ”maallisten” ihmekertomusten (mirabilia) funktioita 1100-luvun englantilaisessa historiankirjoituksessa. 1100-luvulla filosofis-teologiset käsitykset luonnollisesta ja ihmeellisestä olivat murroksessa. Samaan aikaan englantilainen historiankirjoitus monipuolistui ja siihen sisällytettiin monitulkintaisia ihmeellisiä kertomuksia hengistä ja haltioista, ihmissusista ja kummituksista, metamorfooseista ja ennustajista. Tutkin, miten kaksi Englannin ja Walesin rajamailla toiminutta kirjoittajaa, Walter Map ja Gerald Walesilainen, käyttivät ihmekertomuksia osana teoksiaan ja suhteessa intellektuaaliseen, sosiaaliseen ja poliittiseen ympäristöönsä. Esitän, että ihmekertomukset eivät olleet näille kirjoittajille ainoastaan viihdyttäviä tarinoita tai raportteja poikkeuksellisista, muistiin merkitsemisen arvoisista tapahtumista. Niiden funktiot eivät liioin tyhjene eksemplaarisuuteen, tarinoiden moraaliseen opettavaisuuteen. Tulkitsen Walter Mapin ja Gerald Walesilaisen käyttäneen ihmekertomuksia myös diskursiivisina välineinä poliittisen todellisuuden kommentointiin ja siihen vaikuttamiseen.