Avainsana-arkisto: eksistentiaalinen turhautuminen

Sano ”kyllä” elämälle kaikesta huolimatta

Elämä ei aina tarjoa sitä, mitä toivoisimme. Joskus joudumme kulkemaan läpi surun, sairauden, eron, työpaikan menetyksen tai yksinäisyyden. Silloin voi tuntua, että maailma pysähtyy ja kysymme itseltämme: ”Miksi tällaista elämää kannattaa jatkaa”? Keskitysleireiltä selviytynyt Viktor Frankl kiteytti omakohtaiseen kokemukseensa perustuvan ohjeensa vuonna 1946 ilmestyneen kirjansa otsikkoon Sano kyllä elämälle kaikesta huolimatta (”… trotzdem ja zum Leben sagen. Drei Vorträge”). Hänen ajatuksensa syntyivät käsittämättömien kauhujen keskellä ja siksi niissä on voimaa tänä päivänä myös meille, jotka kamppailemme oman elämämme vaikeuksien, vastoinkäymisten ja kohtaloniskujen kanssa.


Mitä ”kyllä” elämälle tarkoittaa

Neuvo sanoa “kyllä” elämälle ei merkitse ongelmien vähättelyä eikä se liioin tarkoita, että pitäisi teeskennellä kaiken olevan hyvin. Sanominen “kyllä” elämälle ei poista kipua, tuskaa tai kärsimystä eikä se myöskään tarkoita jonkinlaista tekopirteyttä, sitä, että pitäisi hymyillä väkisin, vaikkei siltä lainkaan tunnu.

”Kyllä” merkitsee sen sijaan Franklin korostamaa optimistista asennetta elämään sen kaikista traagisista tapahtumista huolimatta. Se tarkoittaa Franklin sanoin sitä, että vaikka en voi aina valita olosuhteita tai elämäntilannetta, johon joudun, voin kaiken aikaa vapaasti valita, miten niihin suhtaudun. Menetyksen tai muun tragedian keskellä saattaa tuntua siltä, että elämäni on ohi eikä jäljellä ole mitään syitä elää. Minulla on kuitenkin yhä vapaus vastata ”kyllä” niille mahdollisuuksille, joita elämä minulle vieläkin kaikesta menettämästäni huolimatta tarjoaa. Franklin mukaan elämä säilyttää tarkoituksensa kaikissa olosuhteissa, joten elämä on aina täynnä arvokkaita tarkoitusmahdollisuuksia, vaikkei ihminen sitä kärsimyksensä syvimpinä hetkinä yleensä tiedostakaan.

Haloo Helsingin musiikkikappaleessa Vapaus käteen jää lauletaan: ”Kun elämässä kaiken menettää, silloin vapaus on ainut mitä käteen jää.” Lause vastaa omaa kokemustani niissä elämäni tilanteissa, joissa useat elämäni perustat ovat samanaikaisesti murentuneet. Silloin olen ennen pitkää tajunnut, että minulla on poikkeuksellisen paljon vapautta tehdä uusia perustavanlaatuisia valintoja elämäni sisällöiksi. On kuitenkin samalla syytä kysyä, mihin minulla on vapautta, mitä tai keitä varten voin käyttää vapauttani? Franklin mukaan kärsimys saavuttaa tarkoituksensa, kun ihminen tekee omaan elämäänsä arvoa ja tarkoitusta palauttavia ja lisääviä ratkaisuja.


Esimerkkejä siitä, kun sanotaan ”kyllä” elämälle

Kyse ei tarvitse olla suurista sankaruutta edustavista teoista. Useimmiten ne ovat pieniä ja arkisia, mutta elämän jatkamisen kannalta ratkaisevan tärkeitä tekoja.

Menetyksen ja surun keskellä: Kun rakas ihminen kuolee, menetyksen kokenut voi ajatella, ettei mikään enää kannattele häntä elämässä. Hän kokee jopa, ettei hänen elämällään ole enää tarkoitusta eikä elämisen jatkamiselle ole enää jäljellä mitään syytä. Hän saattaa lopettaa harrastuksensa, jäädä kotiin ja vetäytyä ihmisten parista. Kuolleen suremista ei voi ohittaa, mutta sitä voi helpottaa se, että menetyksen kokenut hyväksyy, että luopumisen tuska on luonnollinen osa rakkautta – eräänlainen rakkauden hinta.

Kyllä” elämälle voi tarkoittaa kuolleen kunnioittamista esimerkiksi jatkamalla jotakin, mikä yhdisti heitä tai toteuttamalla jonkin kuolleelta kesken jääneen haaveen. Esimerkiksi puolisonsa menettänyt voi jatkaa yhteisiä perinteitä, kuten istuttaa molempien lempikukkia kukkapenkkiin, jota he olivat aina yhdessä hoitaneet. Tai hän voi kuljeskella metsäpolulla, jolla he usein yhdessä kävivät. Näin heidän yhteinen tarinansa jatkuu. Kun ihminen kuolee, rakkaus ei kuole, vaan se muuttuu kuolleen muiston vaalimiseksi yksilöllisesti valitulla tavalla. Yhteys kuolleeseen rakkaaseen säilyy elämäänsä jatkavan ihmisen sydämessä. Kun menetämme rakkaan ihmisen, meidän ei ole vain totuteltava elämään ilman häntä, vaan meidän on opittava iloitsemaan rakkaudesta, jonka hän on jättänyt meidän sydämeemme ja maailmaan.

Sairauden tai rajoitteiden kanssa eläminen: Kun vakava sairaus rajoittaa ihmisen toimintaa, hänestä voi tuntua, että elämän arvo on kadonnut. Hän voi menettää mahdollisuuksiaan harrastuksiin ja haaveilemisiinsa asioihin. Hän ei aina edes jaksa nousta sängystä. Elämä voi kuitenkin kutsua sairaudestakin kärsivää ihmistä pienissä hetkissä. Sairautta ei voi poistaa, mutta sairastava ihminen voi vastata ”kyllä” elämälle ja löytää uusia tapoja kokea elämäniloa, toteuttaa luovuutta ja ylläpitää yhteyttä toisiin. Hän voi löytää tarkoitusta elämäänsä kirjoittamalla päiväkirjaa, soittamalla ystävälle tai pysähtymällä kuuntelemaan linnunlaulua tai katsomaan auringonlaskua. Kenenkään ihmisarvo ja hänen elämänsä arvo ei perustu toimintakykyyn, vaan siihen, että hän on vielä täällä ja siihen, mitä hän voi kokea ja antaa tässä hetkessä.

Moni ryhtyy kirjoittamaan joka päivä ylös kolme asiaa, joista oli kiitollinen sinä päivänä: esimerkiksi auringonpaiste, ystävän viesti ja se, että sai keitettyä kahvin. Tällainen ihminen on ymmärtänyt, että hän voi olla kiitollinen pienestäkin. Vaikka se ei paranna sairautta, se parantaa elämän laatua muistuttamalla, että elämässä on yhä kauneutta ja paljon arvokasta.

Työttömyys tai elämän murroskohdat: Työn menettänyt voi kokea arvottomuutta sitä todennäköisemmin mitä yksipuolisemmin hänen tärkeinä pitämänsä arvot ja omaksumansa identiteetti rakentuvat työn varaan. Hän päätyy helposti ajattelemaan: Olen vain se, mitä teen työkseni – ja nyt sitä ei ole.” Elämä kysyy häneltä kuitenkin: “Kuka olet sen lisäksi, mitä teet työksesi?”

“Kyllä elämälle” voisi olla sitä, että sen sijaan, että identiteetti kiinnittyisi vain ammattiin, työtä vailla jäänyt henkilö löytäisi uusia tarkoituksen lähteitä. Sellaisia voivat olla esimerkiksi talkoisiin tai vapaaehtoistyöhön osallistuminen, uuden taidon opettelu tai lastenlasten kanssa ajan viettäminen. Elämä tarjoaa edelleen mahdollisuuden olla arvokas ja merkityksellinen muille ja kasvaa ihmisenä, vaikka olosuhteet muuttuvat. Työnsä menettänyt voikin todeta: “Työ loppui, mutta tarkoitusta elämääni löytyikin toisista asioista. Elämä ei kaikesta huolimatta ollutkaan ohi.”

Yksinäisyys ja ihmissuhdehaasteet: Suurin osa ihmisistä kokee torjuntaa tai yksinäisyyttä elämänsä jossain vaiheessa. Niitä voivat aiheuttaa esimerkiksi elämänmuutokset, kuten muutto toiselle paikkakunnalle, opiskeluun tai työhön liittyvät muutokset, tai erilaiset luopumiset ja menetykset. Kaikki nämä vaikuttavat aiempien ihmissuhteiden heikentymiseen tai katkeamiseen ja aiheuttavat joskus jopa niin valtavaa yksinäisyyden tunnetta, että sitä voidaan kuvailla kuiluun vajoamisena.

Helposti tapahtuu niin, että tyydytään siihen, ettei tunneta ketään, vetäydytään kuoreensa ja ryhdytään viettämään aikaan yksin. Yksinäisyyden vähentäminen vaatii rohkeutta tarttua toimeen, yksinäisyyden uhmaamista. Sosiaalinen aktiivisuus on usein hyvä lääke yksinäisyyteen. Kun kohtaa säännöllisesti muita ihmisiä, on mahdollisuus muodostaa myös kestäviä ihmissuhteita. Torjuntaa tai yksinäisyyttä kokeva ihminen ei voi pakottaa muita rakastamaan häntä, mutta voi itse tehdä valinnan suhtautua toisiin myötätuntoisesti ja rakentaa pieniä yhteyksiä arjessa. Koettu oma arvo ja oman elämän tarkoitus syntyy myös siitä, mitä itse voi antaa ja miten voi olla läsnä toisille.

Yksinäisyyttä voi alkaa torjumaan vaikkapa tervehtimällä naapuria tai muita satunnaisesti kohtaamiaan ihmisiä, soittamalla puhelun vanhalle unohdetulle ystävälle, liittymällä jotakin kiinnostusta herättävää asiaa harrastavaan ryhmään tai muuhun matalan kynnyksen toimintaan, osallistumalla vapaaehtoistoimintaan tai antamalla muuten aikaansa muille. Pienikin yhteys voi olla suuri askel ja syvempi yhteys toisiin ihmisiin voi syntyä vähitellen. Esimerkiksi toiselle paikkakunnalle muuttaneelle ”kyllä elämälle voisi olla rohkaistumista lähtemään paikallisen kuoron harjoituksiin, vaikkei olisikaan laulanut vuosiin. Oletettavasti kuoro ottaa uuden tulijan vastaan lämpimästi. Ennen pitkää tulijalla voi olla ystäviä, joiden kanssa hän käy kahvilla ja alkaa ehkä viettää vapaa-aikaa muutenkin yhdessä. Tärkeintä on ottaa ensimmäinen askel ulos kodistaan. Se voi muuttaa paljon ja vaikuttaa suuresti elämän laatuun.


Mikä yhdistää yllä esitettyjä kuvailuja? Psyykkinen tuska ei kadonnut minnekään, mutta sitä oli helpompi kestää, kun elämästä löytyi arvokasta ja hyvää. Kärsimyksestä huolimatta löytyi tarkoitusta elämään pienistä, arkipäiväisistä tavoista, joilla kyseinen ihminen otti vastaan elämän kutsun vastaamalla siihen ”kyllä”. Optimistisella asenteella valitut teot toivat elämään tulevaisuuden toivoa ja rakensivat uusia yhteyksiä.


Miksi sanominen ”kyllä” elämälle on tärkeää?

Kaikissa edellä esitetyissä tapauksissa on kyse jonkinasteisesta eksistentiaalisesta kriisistä, joka on aiheutunut siitä, että ihminen on kohdannut vaikean ja usein äkillisen muutoksen elämäntilanteessaan.  Kun ihminen kokee muuttuneen elämäntilanteen yhteydessä poikkeuksellisia fyysisiä tai psyykkisiä oireita, olisi tärkeää, että hän tunnistaisi, että ne johtuvat kriisistä, jonka tapahtunut on laukaissut. Jos omat voimat riittävät, on syytä sanoa ”kyllä” elämälle esimerkkien kuvailemalla ja omaan yksilölliseen elämäntilanteeseen soveltuvalla tavalla. Ja jos vaikuttaa tarpeelliselta ja on se suinkin mahdollista, olisi hyvä pyytää läheisiltä tukea tai apua arjesta selviytymiseen. Jos eksistentiaalisessa kriisissä oleva ihminen tuntee olonsa ylivoimaiseksi tai kriisireaktiot jatkuvat pitkään, ei kannata epäröidä hakea ammattiapua. Sen antamiseen nimenomaan eksistentiaalisissa kriiseissä ovat logoterapeutit koulutuksensa perusteella parhaita mahdollisia avun tarjoajia.

Mahdollisimman varhainen puuttuminen akuuttiin kriisin on tärkeää, jottei se etene yhä vaikea-asteisemmaksi ja vakavammaksi. Kun eksistentiaalinen ahdinko jatkuu eksistentiaaliseksi turhaumaksi ja siitä edelleen eksistentiaaliseksi tyhjiöksi, on kyse jo hengenvaarallisesta, itsemurhaan altistavasta olotilasta. Logoterapeutti osaa auttaa kriisin etenemisen katkaisemiseen tarvittavien henkisten kykyjen ja voimien, kuten henkisen uhmavoiman ja tarkoituksen tahdon aktivoimisessa. Henkisestä uhmavoimasta ja tarkoituksen tahdosta sekä muista kaikissa ihmisissä piilevistä kyvykkyyksistä voit lukea lisää vaikkapa Henkinen uhmavoima nimisestä kirjastani: https://basambooks.fi/sivu/tuote/henkinen-uhmavoima/2533056.

Jätä kommentti

Kategoria(t): arvokas tarkoitus, arvokkaat tarkoitusmahdollisuudet, asennoitumisen vapaus, eksistentiaalinen ahdinko, eksistentiaalinen ahdistus, eksistentiaalinen kriisi, eksistentiaalinen turhauma, eksistentiaalinen turhautuminen, eksistentiaalinen tyhjiö, elämän arvo, Elämän tarkoituksellisuus, Elämän tarkoitukset, Elämän tarkoitus, epätoivottu yksinäisyys, ero, Haloo Helsinki!, henkinen potentiaali, henkinen uhmavoima, Henkiset kyvyt, henkiset voimavarat, Kärsimys, kipu, logoterapeutti, sairaus, Suhtautumisen vapaus, suru, tarkoituksen tahto, tarkoitusmahdollisuudet, tarkoitusmahdollisuus, traaginen optimismi, tuska, työpaikan menetys, Vapaus käteen jää, Yksinäisyys

Kätketty lähde: Viktor Franklin henkinen tiedostamaton

Tämä blogikirjoitus on lähtölaukaus seuraavallle kirjalleni, jossa pyrin löytämään Viktor Franklin henkiseksi tiedostamattomaksi kutsumalle ilmiölle uusia ulottuvuuksia, sellaisia, joita Frankl ei  tullut ajatelleeksi tai joista hän ei nimenomaisesti kirjoittanut.


Keskitysleirien kauhujen keskellä Viktor Frankl teki löydön, joka muutti koko psykologian suuntaa. Hän näki, kuinka osa vangeista murtui lopullisesti, kun taas toiset säilyttivät ihmisyytensä ja arvokkuutensa kaikesta huolimatta. Tämä sai hänet oivaltamaan jotakin syvällistä: ihmisen sisällä piilee ulottuvuus, joka auttaa meitä kestämään kärsimyksen ja löytämään tarkoituksen elämään. Frankl kutsui sitä henkiseksi tiedostamattomaksi – sisäiseksi lähteeksi, josta kumpuaa tarkoitus, arvotajunta ja ihmisyyden ydin.

Freudin synkästä varjosta elämänmyönteisempään näkemykseen

Freudin mukaan tiedostamaton (das Unbewusste, virheellisesti myös alitajunnaksi tai piilotajunnaksi käännetty ihmistajunnan osa-alue) oli lähinnä tukahdutettujen viettien ja traumojen varasto, jota piti tietoisesti ja järkiperäisesti hallita. Frankl ajatteli toisin. Hänen mukaansa tiedostamattomassa on toki pimeitä puolia, mutta siellä piilee myös se, mikä on ihmisessä suurinta ja jalointa: kyky rakastaa, löytää kärsimyksellekin tarkoitusta ja nousta oman itsensä yläpuolelle palvellakseen jotakin suurempaa. Hän uskoi, että tarkoituksen etsiminen on ihmiselle vielä perustavampi voima kuin mielihyvän tai vallan tavoittelu.

Mitä henkinen tiedostamaton sisältää?

Frankl nosti teoksissaan usein esiin kolme toisiinsa kietoutuvaa erityisen tärkeää ulottuvuutta:

  • Tiedostamaton hengellisyys – ihmisen sisäinen suuntautuminen kohti jotakin itseä suurempaa: Jumalaa, hyvyyttä, totuutta, kauneutta ja kaiken arvokkaan kattavaa rakkautta.
  • Arvojen intuitio – synnynnäinen kyky aistia välittömästi, mikä on aidosti tärkeää ja arvokasta, ilman tietoista järkeilyä.
  • Tiedostamaton omatunto – sisäinen moraalinen kompassi, joka ei perustu ulkoisiin sääntöihin, vaan ymmärrykseen siitä, mitä kukin tilanne meiltä perimmäisesti vaatii.

Omantunnon lisäksi henkisen tiedostamattoman syvyyksissä on rakkautemme lähde, joka piilee siis meissä kaikissa. Toisin sanoen, olemme kaikki syntyneet rakastamaan. Käsittelen tätä aihetta perusteellisesti uusimmassa kirjassani ”Understanding Love: Towards a Profound Interpretation of Love”, josta on toivottavasti joskus saatavilla myös suomenkielinen käännös. Frankl itse kuvailee henkistä tiedostamatonta etenkin filosofiseen väitöskirjaansa perustuvassa teoksessaan, joka on suomennettu nimellä ”Tiedostamaton Jumala”.

Kun tarkoitus katoaa näkökentästämme

Frankl huomasi, että monien psykologisten ongelmien taustalla on eksistentiaalinen turhautuminen – sisäisen tarkoituksen tahdon ja sen mukaisen perimmäisen tarpeemme estyminen. Jos yhteys henkiseen tiedostamattomaan katkeaa kokonaan, syntyy eksistentiaalinen tyhjiö: tunne tyhjyydestä sekä kaiken mielettömyydestä ja merkityksettömyydestä, jota eivät täytä sen enempää nautinto kuin elämän suorittaminen, kuten ulkoiset aikaansaannokset tai menestys.

Tuloksena on ilmiö, jota Frankl kutsui henkisperäisiksi neurooseiksi – häiriöiksi, jotka eivät johdu traumasta tai aivokemiasta, vaan täyttymättömästä kaipuusta tarkoitukseen. Ilmiö on tänäkin päivänä ja ehkä nimenomaan meidän aikanamme ajankohtainen. Ulkoisen hyvinvoinnin ja yltäkylläisyyden keskellä kärsimme yhä enemmän masennuksesta ja ahdistuksesta, joiden perimmäistä syytä ei ymmärretä terveydenhuollossa. Oireet eivät katoa manipuloimalla aivotoimintaa niin kutsutuissa mielialalääkkeillä, vaan sen sijaan olisi syvennyttävä juurisyihin eli tarkoituksettomuuden tunnetta aiheuttaviin tekijöihin.

Itsensä toteuttamisen paradoksi

Frankl huomasi myös mielenkiintoisen paradoksin: henkiset voimavaramme toimivat parhaiten, kun emme keskity yksipuolisesti tutkiskelemaan niitä. Kuin tähdet taivaalla, jotka näkyvät parhaiten katsomalla niitä sivusilmällä, mutta katoavat näköpiiristämme, jos yritämme tuijottaa niitä suoraan. Me löydämme tarkoituksen useimmiten silloin, kun suuntaamme itsemme ulospäin – rakastamiseen, toisten palvelemiseen tai jonkin arvokkaan luomiseen. Sen sijaan, jos takerrumme sisäiseen itsemme tarkkailuun, tarkoitusmahdollisuuksien tähtitaivas katoaa eli tarkoituksen tahdon todellisen kohteen näkeminen estyy. Siksi onnellisuuttakaan ei voi tavoitella suoraan. Se syntyy sivutuotteena, kun elämme tarkoituksellisesti eli toteutamme lakkaamatta tahtoamme tarkoituksen löytämiseen.

Logoterapia tarkoitussuuntautuneena menetelmänä

Frankl kehitti näistä oivalluksista terapiasuuntauksen nimeltä logoterapia. Sen ydin ei ole menneisyyden kaivelu, vaan tarkoituksen etsiminen nykyhetkessä ja tulevaisuutta silmällä pitäen. Logoterapeutin tehtävä ei ole tuputtaa arvoja, varsinkaan omiaan, vaan auttaa asiakasta poistamaan esteitä, jotka estävät häntä löytämästä oman sisäisen lähteensä, henkisen tiedostamattomansa. Frankl puhui logoterapeuteista ”henkisinä kätilöinä”.

Käytännössä tämä voi olla esimerkiksi seuraavaa:

  • Tarkoituksen tunnistaminen – herkistyminen sille, mitä tilanne todella vaatii yksilöltä.
  • Itsen ylittäminen eli transsendointi – kyky suunnata huomio pois itsestä ja ohjata se kohti toisia tai jotain arvokasta, itseä suurempaa päämäärää.
  • Asennoitumisen vapaus – mahdollisuus valita oma suhtautumisemme kärsimykseen ja väistämättömiin olosuhteisiin, joihin olemme joutuneet.

Tarkoituksen tahtomisen rohkeus

Ehkä tärkein Franklin viesti on tämä: tarkoituksen tavoittaminen vaatii rohkeutta. Rohkeutta uskoa, että elämämme voi todella merkitä jotakin maailmalle, vaikka maailma ympärillämme ei millään tavalla todistaisi, vaan pikemminkin vähättelisi sitä toisten ihmisten asenteilla. Henkinen tiedostamaton kutsuu meitä elämään kuin valinnoillamme olisi väliä – kuten niillä todellisuudessa onkin. Se haastaa meidät uskomaan, että rakkaus, kauneus, hyvyys ja totuus eivät ole vain mielen harhoja, vaan todellisia henkisiä voimia.

Frankl kutsui tällaista asennetta elämään ”traagiseksi optimismiksi”: toivon ja tarkoituksen säilyttämistä silloinkin, kun joudumme väistämättä kärsimään, kuten jokainen meistä joskus joutuu luonnollisena osana ihmiselämää. Optimismi on ylipäätäänkin elämän perusasenne, jonka omaksumista logoterapiassa pyritään edistämään. Se ei tarkoita yltiöpäistä positiivisuutta, vaan siihen uskomista, että tulevaisuus voi tarjota monia erilaisia – pienempiä tai suurempia – mahdollisuuksia toteuttaa sisäistä tahtoaan löytää arvokkaita tarkoituksia elämäänsä.  

Lopuksi

Franklin näkemys on ajankohtaisempi kuin koskaan. Hän muistuttaa, että jokaisen sisällä on piilossa ehtymätön lähde arvokkuutta ja tarkoitusta, jota mikään ulkoinen olosuhde ei voi riistää. Kysymys ei ole siitä, onko meillä pääsy tähän lähteeseen — kyllä meillä on. Kysymys on siitä, uskallammeko kuunnella sitä ja elää sen varassa.

Keskitysleirien kauhuissa Frankl näki, että tämä sisäinen ulottuvuus säilyy koskemattomana jopa synkimpinä hetkinä. Se voi muuttaa kärsimyksen tarkoitukseksi, epätoivon toivoksi ja pelkän olemassaolon aidoksi elämäksi.

Henkinen tiedostamaton odottaa meissä jokaisessa kärsivällisesti mahdollisuutta ilmaantua rikastamaan elämäämme. Uskallammeko avautua ja altistua sen kutsulle ja alkaa toteuttaa sitä ainutlaatuista tarkoitusta, jonka vain me voimme toteuttaa maailmaan?

Jätä kommentti

Kategoria(t): ahdistus, alitajunta, eksistentiaalinen turhauma, eksistentiaalinen turhautuminen, eksistentiaalinen tyhjiö, henkinen tiedostamaton, Hyvyys, intuitio, itsen transsendenssi, itsensä toteuttaminen, Kauneus, kärsimyksen tarkoitus, kyky rakastaa, logoterapia, masennus, mielihyvän tavoittelu, Omatunto, Onnellisuus, piilotajunta, Rakkaus, Suhtautumisen vapaus, tahto tarkoitukseen, tarkoituksen tahto, tarkoitus, tiedostamaton, tiedostamaton hengellisyys, Tiedostamaton Jumala, Totuus, traaginen optimismi, vallan tavoittelu, Viktor E. Frankl, Viktor Frankl