Aihearkisto: Viktor Frankl

20/11/2025 · 23:08

Ihminen on tarkoitusten etsijä – Platon ja Viktor Frankl vertailussa

“Ihminen on tarkoitusten etsijä.” Ajatelma saattaa kuulostaa jonkun korvissa modernilta itseapulausahdukselta, mutta se avaa yllättävän rikkaan asetelman kahden filosofisen ajattelijan välillä: Platonin, antiikin Kreikan huomattavan filosofin, ja Viktor Franklin, logoterapian kehittäneen 1900-luvun filosofin. Molemmat tarkastelevat ihmiselämän tarkoitusta, mutta heidän näkökulmansa eroavat tavoissa, joilla ihminen löytää ja toteuttaa tämän tarkoituksen.

Platon: Tarkoitus löytyy osallistumisesta itseä suuremman hyvän tavoitteluun

Platonille ihminen on olento, joka etsii korkeinta hyvää, perimmäistä totuutta ja harmonista järjestystä. Hänen maailmassaan kaiken todellinen arvo ja tarkoituspitoisuus liittyy siihen, miten ihminen osallistuu Ideoiden maailmaan, erityisesti Hyvän ideaan, joka on Platonin ideaopin kaikkein korkein taso. Totuus, oikeudenmukaisuus, kauneus ja monet muut filosofiset ihanteet ovat hänen mukaansa johdettuja Hyvän ideasta.

Ihminen ei siis keksi tarkoitustaan itse, vaan hän löytää sen suuntautumalla kohti jotakin itseään suurempaa. Platonilainen henkisyys kaipaa sopusointuista järjestystä ja kauneutta. Tarkoitus kehkeytyy, kun ihminen:

  • kasvattaa hyveitään, kuten tietämystään hyvästä, joka on edellytys hyvän tekemiselle
  • löytää paikkansa kokonaisuudessa, kuten erilaisissa yhteisöissä ja maailmassa
  • käyttää henkisiä ja eettisiä kykyjään yhteisen hyvän rakentamiseen

Platonilaisittain tarkoituksen etsintä on ennen kaikkea ihmisen henkinen matka kohti totuutta ja viisautta, joka johtaa Hyvän idean ymmärtämiseen. Tarkoituksen etsinnän päämäärä on harmonia: omien arvojen tasapaino ja yhteiskunnan oikeudenmukainen järjestys.

Viktor Frankl: Tarkoitus löydetään suhteessa maailmaan ja toisiin

Viktor Frankl puolestaan on tunnetusti ilmaissut: ”Ihmistä voidaan kuvata olentona, joka etsii tarkoitusta.”

Hän korostaa, että tarkoitus ei ole filosofinen abstraktio, vaan hyvin konkreettinen kysymys: Miksi ja mitä tai ketä varten elän? Elämän kriiseissä kysymykseksi voidaan muotoilla: Miksi jatkan elämääni ja mitkä ovat syyni elää?

Elämä esittää ihmiselle kysymyksiä, ja ihminen vastaa niihin valinnoillaan. Franklilainen tarkoitus löytyy kolmesta polusta:

  1. Tekojen kautta – mitä luon, teen tai annan maailmaan, millaisia jälkiä jätän itsestäni
  2. Kohtaamisten kautta – rakkaudessa, suhteissa toisiin tai kokemuksissa jonkun tai jonkin ainutlaatuisesta arvokkuudesta
  3. Asennoitumisen kautta – miten kohtaan kärsimyksen ja erilaiset tilanteet, joita en voi muuttaa

Franklille tarkoitus on aina yksilöllinen ja tilannekohtainen. On juuri sinun ainutlaatuinen tehtäväsi ja arvokas tarkoituksesi, joka odottaa vain ja ainoastaan sinua. Jollet sinä toteuta sitä, se jää todellistamatta maailmaan eikä se tarjoudu sinullekaan kuin ainutkertaisesti ilmenevänä.

Tarkoitusten suuntana on kuitenkin aina oltava objektiiviset ja absoluuttiset arvot ja niiden mukaiset päämäärät. Itse asiassa kyse on siis pitkälti samasta platonilaisesta “Hyvän ideasta”, jota kohti jokaisen tulisi hänen mukaansa suunnata ponnistelunsa. Ilman henkilökohtaisia arvostuksia ylittäviin, kaikille arvokkaisiin päämääriin suuntautumista eivät myöskään Franklin määrittelemän tarkoituksellisuuden kriteerit täyty (katso myös edellinen blogikirjoitukseni https://timopurjoatnfg.wordpress.com/2025/11/19/merkitysta-etsiva-ihminen/).

Platon korostaa kuitenkin neljää yleistä päähyvettä, joita jokaisen tulisi jatkuvasti toteuttaa elämässään. Nämä kaikille yhteiset kardinaalihyveet tai perushyveet, joista muut hyveet ovat johdettuja, ovat: viisaus, oikeudenmukaisuus, urhoollisuus (tai rohkeus) ja kohtuullisuus (tai itsehillintä). Platonin hyve-etiikan mukaan hyveet saavat ihmiselämän kukoistamaan. Frankl korostaa sen sijaan, että ihminen voi tulla aidosti onnelliseksi vain toteuttaessaan oman elämänsä yksilöllisiä tarkoituksia.

Kaksi tietä, yksi ydin

Vaikka lähestymistavat ovat erilaisia, Platonia ja Franklia yhdistää ajatus, että:

Tarkoitus ei ole pelkkä mielihalu tai henkilökohtainen mieltymys.

Ihminen ei tyydy nautintoon tai pelkkään itsensä toteuttamiseen. Hän etsii jotakin, joka ylittää hänet – Platonilla Hyvän ideaa, Franklilla vastuullisena olemista maailmassa.

Tarkoitus on löydettävä.

Se ei synny pelkän mielikuvituksen tuotoksena tai siitä, että ihminen päättää antaa sellaisen elämälleen. Sen sijaan se paljastuu:

  • Platonilla filosofisen pohdiskelun ja hyveellisen elämän kautta
  • Franklilla tekojen, kohtaamisten ja asenteiden kautta

Tarkoitus tekee ihmisestä ihmisen.

Ilman sitä ihminen passivoituu, menettää elämänsä suunnan ja alkaa voida pahoin. Frankl kutsui tällaista olotilaa “eksistentiaaliseksi tyhjiöksi”, Platon “henkiseksi (tai sielulliseksi) epäjärjestykseksi”.

Keskeinen ero: universaali hyvyys vai yksilöllinen vastuu?

KysymysPlatonFrankl
Mistä tarkoitus löytyy?Hyvän ideasta, universaalista järjestyksestäJokaiselle yksilölle ainutlaatuisista mahdollisuuksista
Miten se löydetään?Hyveiden, filosofisen pohdinnan ja kasvun kauttaTekoina, kohtaamisina ja asenteina
Mikä on ihmisen tehtävä?Löytää paikkansa kokonaisuudessaVastata elämän kysymyksiin parhaalla mahdollisella tavalla
Mikä estää tarkoitusta?Henkinen (tai sielullinen) hajaannus ja tietämättömyysEksistentiaalinen tyhjiö, jossa ihminen menettää suunnan tai välttelee vastuuta

Lopuksi: Mitä tarkoituksen etsijä voi oppia heiltä tänään?

Platon muistuttaa meitä siitä, että tarkoitusta ei voi yksinkertaistaa pelkäksi oman edun tavoitteluksi. Se liittyy johonkin syvempään tai korkeampaan suuntaan ja päämäärään, sellaiseen mikä on arvokasta ja hyvää.

Frankl taas opettaa, että tarkoitusta ei voi itse antaa elämälleen eikä se myöskään tule ulkoa annettuna valmiina ideana tai patenttiratkaisuna. Se täytyy elää todeksi – juuri tässä elämäntilanteessa, näiden ihmisten kanssa, näillä vastuullisilla valinnoilla.

Ehkä siksi lause “ihminen on tarkoitusten etsijä” puhuttelee ja herättää vastakaikua niin voimakkaasti, että se yhdistää sekä Platonin ylevän näkemyksen että Franklin käytännönläheisen, mutta syvästi inhimillisen viisauden. Ilmaisu voitaisiin myös muuttaa muotoon ”Ihminen etsii tarkoitusta ja siinä etsimisessä hänen ihmisyytensä toteutuu.”

Jätä kommentti

Kategoria(t): absoluuttiset arvot, arvokas tarkoitus, Elämän tarkoitus, hetken tarkoitus, kärsimyksen tarkoitus, objektiiviset arvot, Olemassaolon tarkoitus, oman elämän tarkoitus, Platon, Platonin ideat, tarkoitus, tarkoitusmahdollisuus, tarkoitusreitit, Viktor E. Frankl, Viktor Frankl

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , ,

19/11/2025 · 20:06

Merkitystä etsivä ihminen

Martin Seligmanin mukaan yksi viidestä positiivisen psykologian kulmakivistä on merkityksen etsintä. Logoterapian kehittäjä Viktor Frankl puhuu sen sijaan ihmisen tahdosta löytää tarkoitusta elämäänsä. Frankl korostaa ennen kaikkea, että tahto tarkoituksen on ihmisen perustavin tarve, jonka toteutuminen on edellytys sille, että hän voi kokea elävänsä hyvää ja onnellista elämää. Tarkoituksen toteutumisella on siten ihmistä onnellistava ja hänelle elämäniloa aikaansaava vaikutus. Frankl onkin todennut englanninkielisissä esitelmissään, että ”happiness must happen” ja tämä onnellisuuden tapahtuminen on mahdollista vain, kun ihminen toteuttaa mahdollisimman monipuolisesti ja täysimääräisesti hänelle eri hetkinä tarjolla olevia arvokkaita tarkoitusmahdollisuuksia.

Ihmiselle on luonteenomaista etsiä merkityksellistä sisältöä elämäänsä. Siis jotain sellaista, jota hän pitää henkilökohtaisesti tärkeänä ja arvostettavana. Sellaista, joka on merkityksellistä hänelle itselleen ja jota hän arvostaa subjektiivisesti, omakohtaisesta näkökulmastaan. Tämä on siis luonteenomainen taipumus ja käyttäytymismalli ihmiselle. Toisin sanoen se on ominaista ihmisen psyykkiselle luonteelle, syvältä hänen sisimmästään kumpuaville vieteilleen, vaistoilleen ja haluilleen.

Merkityksen toinen ulottuvuus on ihmisen tarve kokea itsensä tärkeäksi ja arvostetuksi osaksi ihmiskuntaa. Hän kaipaa arvostusta toisilta ja siitä seuraavaa tunnetta omasta arvosta. Jokainen meistä haluaa tunnustusta toisilta (katso kunnioituksen, rakkauden ja arvostuksen tunnustusasenteista aiemmasta blogikirjoituksestani https://timopurjoatnfg.wordpress.com/2025/09/13/eettisen-kohtaamisen-kolme-asennetta-kunnioitus-rakkaus-ja-arvostus/). Vaikka kunnioitus ja rakkaus on kaikille kuuluvaa, arvostus on ansaittava. Sitä ei voida ansaita itsekeskeisellä toiminnalla. Arvostuksen saaminen toisilta ei ole mahdollista jonkin sellaisen perusteella, joka on merkityksellistä pelkästään ihmiselle itselleen. Tai ainakaan tällaisen tunnustuksen osoittaminen jollekulle ei ole mitenkään perusteltua, jos hän ajattelee vain itseään ja tavoittelee kaikessa pelkkää omaa etuaan.

Mikä on tarkoituksen ero merkitykseen? Olennaisin ero on, että ihminen toteuttaa tahtoaan tarkoitukseen ja olemassaolonsa perustavanlaatuista tarkoitusta vain silloin, kun hän pyrkii luomaan tai aikaansaamaan jotain merkityksellistä jollekin toiselle kuin pelkästään itselleen. Toinen keskeinen kriteeri on, että tarkoitusta toteuttava ihminen tavoittelee jotain, jolla on objektiivista ja absoluuttista arvoa, siis sellaista joka on arvokasta kaikille. Kyse on siten ensinnäkin yhteisen tai yleisen hyvän toteuttamisesta oman itsekkään edun sijaan. Ja toisaalta kyse on jonkin itseisarvon mukaisen päämäärän toteuttamisesta. Tällaisia mielipiteistä riippumattomia, kiistattomia ja kyseenalaistamattomia arvoja ovat hyvyys, totuus ja kauneus sekä kaikki muut arvot kattava rakkaus. Ne ovat ikuisia, ajasta ja paikasta riippumattomia, täydellisiä ideoita, joita kohti me ihmiset voimme vain pyrkiä, mutta joita emme omassa epätäydellisyydessämme voi sellaisinaan koskaan saavuttaa. Ne ovat kuitenkin kaikkein tavoittelemisen arvoisinta, mitä on olemassa. Ja juuri niitä kohti ihmisen tulisi myös suuntautua ja niiden mukaisia päämääriä toteuttaa, kun hän tahtoo toteuttaa jotain, joka on aidosti tarkoituksellista eikä pelkästään itselle markityksellistä.

Miten ihminen voi kokea itsensä aidosti arvokkaaksi ja merkitykselliseksi sekä saada kokemukselleen vahvistusta myös muilta arvostavan tunnustuksen muodossa? Sekin on mahdollista vain edistämällä yhteistä tai yleistä hyvää, tekemällä jotain arvokasta ja merkityksellistä muiden ihmisten tai koko maailmaan hyväksi. Siis toteuttamalla arvokkaita tarkoituksia. Logoterapiassa puhutaan jälkien jättämisestä maailmaan, jolla tarkoitetaan jonkin sellaisen pysyväluonteisen vaikutuksen luomista maailmaan, jota muut muistelevat ja arvostavat vielä pitkään, jopa usean sukupolvien ajan. Tällaisen jäljen ei tarvitse olla mitään suurta tai mahtavaa eika edes konkreettista. Voimme jokainen jättää sellaisia arvokkaita jälkiä toistemme sydämiin, joiden perusteella meistä ajatellaan hyvää ja meitä muistellaan hyvällä, hyvää tekevänä ja hyvänä ihmisenä.

Toivon selkeyttäneeni merkityksen ja tarkoituksen käsitteiden välistä eroa niin, ettei kukaan – varsinkaan logoterapiaan tavalla tai toisella tai enemmän tai vähemmän tutustunut henkilö – erehdy puhumaan merkitysten toteuttamisesta, kun hän luulee puhuvansa ihmisen perimmäisen tarpeen, tarkoituksen tahdon, ja tarkoituksellisten asioiden toteuttamisesta elämässä. On tärkeää tiedostaa, että itsekeskeisyys ja tarkoituskeskeisyys ovat toistensa vastakohtia, ääripäitä, joihin liittyviä käsitteitä ei pidä sekoittaa toisiinsa.

1 kommentti

Kategoria(t): Arvo, Arvokas, arvokas ja merkityksellinen, arvokas ja tarkoituksellinen, arvokas tarkoitus, arvokkaat tarkoitusmahdollisuudet, Arvostus, Arvot, Elämän tarkoituksellisuus, Elämän tarkoitus, hetken tarkoitus, Hyvyys, itseisarvo, itsekeskeisyys, Itsekkyys, Kauneus, Kunnioitus, logoterapia, Merkityksellinen, merkityksellisyys, merkitys, Olemassaolon tarkoitus, oman elämän tarkoitus, Rakkaus, tahto tarkoitukseen, tarkoituksellinen, Tarkoituksellisuus, tarkoituksen tahto, tarkoitus, Tarkoituskeskeisyys, tarkoitusmahdollisuudet, tarkoitusmahdollisuus, Totuus, tunnustus, tunnustusasenteet, Viktor Frankl, Yhteinen hyvä, yleinen hyvä

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

22/09/2025 · 09:54

Oikeamielisyyden kolme klassista käsitystä, jotka Viktor Frankl toi tähän päivään

1920-luvulla nuori psykiatri Viktor Frankl kehitti uudenlaisen terapiamuodon, jota hän kutsui logoterapiaksi. Sen ytimessä oli oivallus: ihmisen syvin tarve on löytää tarkoitusta elämäänsä. Frankl ehti soveltaa tätä menetelmää tuhansiin potilaisiin ennen kuin elämä altisti hänen teoriansa äärimmäiseen testiin, kun hän joutui keskitysleireille. Elämänsä synkimpinä hetkinä hän havaitsi, että hänen ennen sotaa tekemänsä havainnot pitivät paikkansa myös äärimmäisen epäinhimillisissä oloissa. Hänen selviytymisensä ja havaintonsa vahvistivat yli kahden tuhannen vuoden aikana kehittyneen oikeamielisyyden sisältämän viisauden.

Jotta ymmärtäisimme Franklin toteuttaman klassisten käsitysten yhdistämisen arvon, meidän on ensin palattava ajassa taaksepäin ja tarkasteltava, miten antiikin suuret ajattelijat näkivät oikeamielisyyden – ja miksi heidän ajatuksensa ovat yhä ajankohtaisia.

Kolme muinaista tietä oikeamielisyyteen

Platon: Oikeamielisyys kosmisena harmoniana
Platonille oikeamielisyys ei ollut sääntöjen noudattamista, vaan sydämen viisauden ja todellisen tarkoituksen löytämistä ja sen sovittamista yhteen totuuden ikuisen äänen kanssa. Oikeamielinen ihminen oli hänelle sellainen, jonka järki (logos – Franklille: tarkoitus) ohjasi tunteita ja haluja. Tämä loi sisäisen harmonian, joka heijasti koko maailmankaikkeuden järjestystä.

Kyse ei ollut vain psyykkisestä hyvinvoinnista, vaan osallistumisesta todellisuuden syvimpään rakenteeseen. Oikeamielinen yksilö heijasti olemassaolon perimmäisiä totuuksia ja lainalaisuuksia elämäntavallaan.

Aristoteles: Oikeamielisyys sosiaalisena taitona
Aristoteles siirsi Platonin kosmisen näkemyksen käytäntöön. Hänelle oikeamielisyys oli ennen kaikkea ihmisten välisten suhteiden hoitamista – toisten huomioon ottamista, heidän oikeuksiensa kunnioittamista ja käytännön viisaudella toimimista ihmisten keskellä.

Aristoteleelle oikeamielisyys ei syntynyt teorioiden kautta, vaan toistuvasta harjoittelusta ja viisaista valinnoista arjen tilanteissa. Se ei ollut ihmisluonnon ylittämistä, vaan sen täysimääräistä toteuttamista.

Stoalaiset: Oikeamielisyys luonnollisena täyttymyksenä
Stoalaiset yhdistivät Platonin ja Aristoteleen näkemyksiä. Heille oikeamielisyys merkitsi elämistä oman luontonsa mukaisesti – rationaalisena olentona, joka on osa kosmista logosta eli olemassaolon tarkoitusta, joka ohjaa kaikkea.

Oikeamielinen elämä tarkoitti oman roolin hyväksymistä elämän suuressa näytelmässä ja sen täyttämistä parhaansa mukaan – olosuhteista riippumatta. Tämä loi sisäistä vapautta ja vahvuutta myös vaikeissa tilanteissa.

Franklin käänteentekevä yhdistelmä

Franklin nerous oli siinä, että hän osasi yhdistää nämä muinaiset näkemykset nykyaikaiseen käsitykseen ihmisenä olemisesta. Hänen logoterapiansa – ”tarkoitusterapia” – punoi yhteen Platonin, Aristoteleen ja stoalaisten oivallukset uudella, luovalla tavalla. Kun teoriaa koeteltiin keskitysleirien epätoivossa, se osoittautui kestäväksi.

  • Platonilta: Tarkoituksen ensisijaisuus. Kuten Platon, myös Frankl näki, että ihmiselämän perusta on tarkoitus. Mutta hän ei sijoittanut sitä kosmisiin korkeuksiin, vaan ihmisen konkreettiseen elettyyn ja koettuun maailmaan.
  • Aristoteleelta: Käytännöllinen viisaus. Tarkoitus löytyy vastaamalla oman elämän ainutlaatuisiin tilanteisiin. Ei ole yhtä ainutta ja oikeaa kaavaa, vaan jokainen hetki kysyy ihmisyksilöltä: mitä tämä tilanne vaatii juuri sinulta ja juuri nyt?
  • Stoalaisilta: Vapaus asennoitumisella. Frankl oli jo ennen sotaa vakuuttunut, että ihmiseltä voidaan riistää kaikki muu paitsi vapaus valita oma suhtautumisensa. Kyse ei ole alistumisesta, vaan aktiivisesta oman sisäisen vapautensa käyttämisestä – juuri siinä vapauden tilassa kehkeytyy tarkoitus ja oikeamielisyys.

Mikä tekee Franklin näkemyksestä ainutlaatuisen?

Hän yhdisti muinaiset perinteet tavalla, joka puhuttelee yhä tänään:

  • Objektiivinen mutta henkilökohtainen: Tarkoitus ei ole pelkkä ihmisen keksintö, vaan se perustuu todellisuuteen. Silti kukin voi löytää sen vain omista senhetkisistä olosuhteistaan ja elämäntilanteestaan.
  • Universaali mutta yksilöllinen: Kaikki ihmiset etsivät tarkoitusta, mutta kukin löytää sen oman tilanteensa ja kykyjensä kautta.
  • Transsendentti mutta käytännöllinen: Oikeamielisyys kytkee meidät itseämme suurempaan, mutta ilmenee arkisissa valinnoissa.
  • Psykologinen mutta henkinen: Franklin työ osoitti, että oikeamielisyys ja tarkoitus eivät ole vain filosofisia käsitteitä – ne voivat auttaa selviytymään myös psyykkisen tuskan ja henkisen kärsimyksen keskellä.

Miksi tämä koskee meitä juuri tänään?

Nykyisessä epävarmuuden ja tarkoituksettomuuden ajassa Franklin ajatus on kirkas suunnannäyttäjä. Oikeamielisyys ei tarkoita sääntöjen orjallista noudattamista eikä pelkkää onnellisuuden tavoittelua. Se on oman tarkoituksen löytämistä ja sen toteuttamista osana suurempaa tarinaa – ihmisyyden yhteistä matkaa kohti perimmäistä tarkoitusta.

Se tuo meille tänään:

  • eettisen perustan ilman meille iskostettua yhtä ainoaa maailmankuvaa
  • henkilökohtaisen vastuun tunnustamalla samalla myös todellisuuden rajoitukset
  • toivoa tarkoituksen olemassaolosta myös vaikeina aikoina
  • yhteyden yksilön eksistentiaalisen täyttymyksen ja koko ihmiskunnan olemassaolon tarkoituksen välillä

Miten elää oikeamielisesti?

Franklin viesti on yksinkertainen mutta vaativa: kysy jokaisessa hetkessä, mitä elämä juuri nyt sinulta vaatii – ja vastaa siihen eettisten arvojen mukaisella tavalla.

Se vaatii Platonin kaltaista sitoutumista totuuteen ja tarkoitukseen, Aristoteleen käytännöllistä viisautta ja stoalaista rohkeutta ja henkistä vahvuutta valita oma suhtautumisensa olosuhteista riippumatta.

Oikeamielisyys nykypäivän maailmassa nojautuu muinaiseen viisauteen, mutta on elävää ja toimivaa tässä ja nyt.

Oikeamielisyys ei ole täydellisyyttä eikä varmuutta, vaan jatkuvaa sitoutumista tarkoituksen etsimiseen ja toteuttamiseen – elämäntilanteesta riippumatta.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Aristoteles, asennoitumisen vapaus, eettiset arvot, eksistentiaalinen täyttymys, ihmisenä oleminen, ikuinen totuus, käytännön viisaus, keskitysleiri, kosminen harmonia, logos, logoterapia, maailmankaikkeuden järjestys, muinainen viisaus, oikeamielisyys, Olemassaolon tarkoitus, Platon, sisäinen vapaus, stoalaiset, Suhtautumisen vapaus, sydämen viisaus, tarkoituksen tahto, Tarkoituksettomuus, tarkoitus, tarkoitusterapia, Totuus, Viktor Frankl

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

08/09/2025 · 14:05

Kätketty lähde: Viktor Franklin henkinen tiedostamaton

Tämä blogikirjoitus on lähtölaukaus seuraavallle kirjalleni, jossa pyrin löytämään Viktor Franklin henkiseksi tiedostamattomaksi kutsumalle ilmiölle uusia ulottuvuuksia, sellaisia, joita Frankl ei  tullut ajatelleeksi tai joista hän ei nimenomaisesti kirjoittanut.

Keskitysleirien kauhujen keskellä Viktor Frankl teki löydön, joka muutti koko psykologian suuntaa. Hän näki, kuinka osa vangeista murtui lopullisesti, kun taas toiset säilyttivät ihmisyytensä ja arvokkuutensa kaikesta huolimatta. Tämä sai hänet oivaltamaan jotakin syvällistä: ihmisen sisällä piilee ulottuvuus, joka auttaa meitä kestämään kärsimyksen ja löytämään tarkoituksen elämään. Frankl kutsui sitä henkiseksi tiedostamattomaksi – sisäiseksi lähteeksi, josta kumpuaa tarkoitus, arvotajunta ja ihmisyyden ydin.

Freudin synkästä varjosta elämänmyönteisempään näkemykseen

Freudin mukaan tiedostamaton (das Unbewusste, virheellisesti myös alitajunnaksi tai piilotajunnaksi käännetty ihmistajunnan osa-alue) oli lähinnä tukahdutettujen viettien ja traumojen varasto, jota piti tietoisesti ja järkiperäisesti hallita. Frankl ajatteli toisin. Hänen mukaansa tiedostamattomassa on toki pimeitä puolia, mutta siellä piilee myös se, mikä on ihmisessä suurinta ja jalointa: kyky rakastaa, löytää kärsimyksellekin tarkoitusta ja nousta oman itsensä yläpuolelle palvellakseen jotakin suurempaa. Hän uskoi, että tarkoituksen etsiminen on ihmiselle vielä perustavampi voima kuin mielihyvän tai vallan tavoittelu.

Mitä henkinen tiedostamaton sisältää?

Frankl nosti teoksissaan usein esiin kolme toisiinsa kietoutuvaa erityisen tärkeää ulottuvuutta:

  • Tiedostamaton hengellisyys – ihmisen sisäinen suuntautuminen kohti jotakin itseä suurempaa: Jumalaa, hyvyyttä, totuutta, kauneutta ja kaiken arvokkaan kattavaa rakkautta.
  • Arvojen intuitio – synnynnäinen kyky aistia välittömästi, mikä on aidosti tärkeää ja arvokasta, ilman tietoista järkeilyä.
  • Tiedostamaton omatunto – sisäinen moraalinen kompassi, joka ei perustu ulkoisiin sääntöihin, vaan ymmärrykseen siitä, mitä kukin tilanne meiltä perimmäisesti vaatii.

Omantunnon lisäksi henkisen tiedostamattoman syvyyksissä on rakkautemme lähde, joka piilee siis meissä kaikissa. Toisin sanoen, olemme kaikki syntyneet rakastamaan. Käsittelen tätä aihetta perusteellisesti uusimmassa kirjassani ”Understanding Love: Towards a Profound Interpretation of Love”, josta on toivottavasti joskus saatavilla myös suomenkielinen käännös. Frankl itse kuvailee henkistä tiedostamatonta etenkin filosofiseen väitöskirjaansa perustuvassa teoksessaan, joka on suomennettu nimellä ”Tiedostamaton Jumala”.

Kun tarkoitus katoaa näkökentästämme

Frankl huomasi, että monien psykologisten ongelmien taustalla on eksistentiaalinen turhautuminen – sisäisen tarkoituksen tahdon ja sen mukaisen perimmäisen tarpeemme estyminen. Jos yhteys henkiseen tiedostamattomaan katkeaa kokonaan, syntyy eksistentiaalinen tyhjiö: tunne tyhjyydestä sekä kaiken mielettömyydestä ja merkityksettömyydestä, jota eivät täytä sen enempää nautinto kuin elämän suorittaminen, kuten ulkoiset aikaansaannokset tai menestys.

Tuloksena on ilmiö, jota Frankl kutsui henkisperäisiksi neurooseiksi – häiriöiksi, jotka eivät johdu traumasta tai aivokemiasta, vaan täyttymättömästä kaipuusta tarkoitukseen. Ilmiö on tänäkin päivänä ja ehkä nimenomaan meidän aikanamme ajankohtainen. Ulkoisen hyvinvoinnin ja yltäkylläisyyden keskellä kärsimme yhä enemmän masennuksesta ja ahdistuksesta, joiden perimmäistä syytä ei ymmärretä terveydenhuollossa. Oireet eivät katoa manipuloimalla aivotoimintaa niin kutsutuissa mielialalääkkeillä, vaan sen sijaan olisi syvennyttävä juurisyihin eli tarkoituksettomuuden tunnetta aiheuttaviin tekijöihin.

Itsensä toteuttamisen paradoksi

Frankl huomasi myös mielenkiintoisen paradoksin: henkiset voimavaramme toimivat parhaiten, kun emme keskity yksipuolisesti tutkiskelemaan niitä. Kuin tähdet taivaalla, jotka näkyvät parhaiten katsomalla niitä sivusilmällä, mutta katoavat näköpiiristämme, jos yritämme tuijottaa niitä suoraan. Me löydämme tarkoituksen useimmiten silloin, kun suuntaamme itsemme ulospäin – rakastamiseen, toisten palvelemiseen tai jonkin arvokkaan luomiseen. Sen sijaan, jos takerrumme sisäiseen itsemme tarkkailuun, tarkoitusmahdollisuuksien tähtitaivas katoaa eli tarkoituksen tahdon todellisen kohteen näkeminen estyy. Siksi onnellisuuttakaan ei voi tavoitella suoraan. Se syntyy sivutuotteena, kun elämme tarkoituksellisesti eli toteutamme lakkaamatta tahtoamme tarkoituksen löytämiseen.

Logoterapia tarkoitussuuntautuneena menetelmänä

Frankl kehitti näistä oivalluksista terapiasuuntauksen nimeltä logoterapia. Sen ydin ei ole menneisyyden kaivelu, vaan tarkoituksen etsiminen nykyhetkessä ja tulevaisuutta silmällä pitäen. Logoterapeutin tehtävä ei ole tuputtaa arvoja, varsinkaan omiaan, vaan auttaa asiakasta poistamaan esteitä, jotka estävät häntä löytämästä oman sisäisen lähteensä, henkisen tiedostamattomansa. Frankl puhui logoterapeuteista ”henkisinä kätilöinä”.

Käytännössä tämä voi olla esimerkiksi seuraavaa:

  • Tarkoituksen tunnistaminen – herkistyminen sille, mitä tilanne todella vaatii yksilöltä.
  • Itsen ylittäminen eli transsendointi – kyky suunnata huomio pois itsestä ja ohjata se kohti toisia tai jotain arvokasta, itseä suurempaa päämäärää.
  • Asennoitumisen vapaus – mahdollisuus valita oma suhtautumisemme kärsimykseen ja väistämättömiin olosuhteisiin, joihin olemme joutuneet.

Tarkoituksen tahtomisen rohkeus

Ehkä tärkein Franklin viesti on tämä: tarkoituksen tavoittaminen vaatii rohkeutta. Rohkeutta uskoa, että elämämme voi todella merkitä jotakin maailmalle, vaikka maailma ympärillämme ei millään tavalla todistaisi, vaan pikemminkin vähättelisi sitä toisten ihmisten asenteilla. Henkinen tiedostamaton kutsuu meitä elämään kuin valinnoillamme olisi väliä – kuten niillä todellisuudessa onkin. Se haastaa meidät uskomaan, että rakkaus, kauneus, hyvyys ja totuus eivät ole vain mielen harhoja, vaan todellisia henkisiä voimia.

Frankl kutsui tällaista asennetta elämään ”traagiseksi optimismiksi”: toivon ja tarkoituksen säilyttämistä silloinkin, kun joudumme väistämättä kärsimään, kuten jokainen meistä joskus joutuu luonnollisena osana ihmiselämää. Optimismi on ylipäätäänkin elämän perusasenne, jonka omaksumista logoterapiassa pyritään edistämään. Se ei tarkoita yltiöpäistä positiivisuutta, vaan siihen uskomista, että tulevaisuus voi tarjota monia erilaisia – pienempiä tai suurempia – mahdollisuuksia toteuttaa sisäistä tahtoaan löytää arvokkaita tarkoituksia elämäänsä.  

Lopuksi

Franklin näkemys on ajankohtaisempi kuin koskaan. Hän muistuttaa, että jokaisen sisällä on piilossa ehtymätön lähde arvokkuutta ja tarkoitusta, jota mikään ulkoinen olosuhde ei voi riistää. Kysymys ei ole siitä, onko meillä pääsy tähän lähteeseen — kyllä meillä on. Kysymys on siitä, uskallammeko kuunnella sitä ja elää sen varassa.

Keskitysleirien kauhuissa Frankl näki, että tämä sisäinen ulottuvuus säilyy koskemattomana jopa synkimpinä hetkinä. Se voi muuttaa kärsimyksen tarkoitukseksi, epätoivon toivoksi ja pelkän olemassaolon aidoksi elämäksi.

Henkinen tiedostamaton odottaa meissä jokaisessa kärsivällisesti mahdollisuutta ilmaantua rikastamaan elämäämme. Uskallammeko avautua ja altistua sen kutsulle ja alkaa toteuttaa sitä ainutlaatuista tarkoitusta, jonka vain me voimme toteuttaa maailmaan?

Jätä kommentti

Kategoria(t): ahdistus, alitajunta, eksistentiaalinen turhauma, eksistentiaalinen turhautuminen, eksistentiaalinen tyhjiö, henkinen tiedostamaton, Hyvyys, intuitio, itsen transsendenssi, itsensä toteuttaminen, Kauneus, kärsimyksen tarkoitus, kyky rakastaa, logoterapia, masennus, mielihyvän tavoittelu, Omatunto, Onnellisuus, piilotajunta, Rakkaus, Suhtautumisen vapaus, tahto tarkoitukseen, tarkoituksen tahto, tarkoitus, tiedostamaton, tiedostamaton hengellisyys, Tiedostamaton Jumala, Totuus, traaginen optimismi, vallan tavoittelu, Viktor E. Frankl, Viktor Frankl

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

04/09/2025 · 20:21

Miksi logoterapiaa tarvitaan juuri nyt?

Elämme aikaa, jota määrittävät nopeat muutokset, epävarmuus ja informaatiotulva. Moni kokee samalla tyhjyyttä ja tarkoituksettomuutta. Teknologian kehitys, sodat ja geopoliittiset jännitteet, ilmastokriisi sekä jatkuva suorituspaine nostavat eteemme kysymyksiä: Miksi teen kaiken tämän? Mikä on tärkeää? Mitä varten elän?

Näiden kysymysten äärellä logoterapia – Viktor Franklin kehittämä elämän tarkoitukseen keskittyvä suuntaus – on ajankohtaisempi kuin koskaan. Sen ydinajatus on, että ihmisen syvin tarve ei ole nautinto tai valta, vaan tarkoitus.

Frankl haastoi sekä Freudin että Adlerin näkemykset: ihminen ei etsi ensisijaisesti mielihyvää eikä valtaa, vaan ennen kaikkea tarkoitusta elämälleen. Nykyisessä kulutus- ja suoritusyhteiskunnassa tämä kaipuu voi kuitenkin hukkua tehokkuuden maksimoinnin, menestyksen tavoittelun, keskinäisen kilpailun ja jatkuvan vertailun alle. Ulkoisesti kaikki voi näyttää hyvältä, mutta sisäisesti moni kokee tyhjyyttä, arvottomuutta ja tarkoituksettomuutta. Tämä eksistentiaalinen tyhjiö ilmenee usein masennuksena, ahdistuksena, riippuvuuksina tai työn tarkoituksen katoamisena.

Logoterapia tarjoaa välineitä kohdata tämä tyhjiö. Se ei lupaa poistaa kärsimystä, vaan auttaa löytämään tarkoituksen myös vaikeuksien keskellä. Frankl – joka itse selvisi keskitysleireiltä – todisti, että ihminen voi kestää lähes mitä tahansa, jos hänellä on syy elää. Tämä viesti on ajankohtainen kriisien, sairauksien ja epävarmuuden keskellä.

Logoterapian ydin on toivossa: vaikka emme voi aina muuttaa olosuhteitamme, voimme aina valita suhtautumisemme niihin. Ihmisellä on aina mahdollisuus löytää vastaus kysymykseen: Miksi elän? Mitä ja ketä varten? Näin voi löytyä suunta, päämäärä ja kokemus oman elämän tarkoituksesta.

Franklin mukaan ihminen tulee todelliseksi itsekseen vasta, kun hän ylittää oman itsensä – suuntautuu toisiin ihmisiin, arvokkaisiin asioihin ja yhteisen hyvän edistämiseen. Tämä näkökulma haastaa nykyajan yksilökeskeisyyden: tarkoitus ei löydy vain siitä, mikä on minulle tärkeää, vaan yhteydestä toisiin ja vastuusta maailmasta. Hyvä elämä ei ole pelkästään itsensä toteuttamista, vaan itsensä ylittämistä ja arvokkaiden tarkoitusten toteuttamista.

Siis, miksi juuri nyt – mikä on logoterapia vastaus nykyajan kriiseihin?

  • Työelämän muutos: auttaa näkemään työn tarkoituksen pelkän työtehtävien suorittamisen sijaan.
  • Nuorten pahoinvointi: tukee persoonallisen identiteetin rakentumista ja elämän tarkoituksen löytymistä.
  • Kriisit ja epävarmuus: antaa toivoa ja voimaa kohdata vaikeudet.
  • Elämänkaaren taitekohdat: auttaa suuntautumaan uudelleen, kun vanhat oman elämän keskeiset tarkoitukset eivät enää kanna.

Lopuksi

Logoterapia ei ole vain terapiamuoto, vaan myös elämänfilosofia – optimistinen näkökulma ihmisyyteen. Se muistuttaa, että jokaisessa tilanteessa on mahdollisuus valintaan. Elämä kutsuu meitä etsimään ja löytämään tarkoituksen.

Siksi logoterapia on ajankohtainen juuri nyt. Se ei tarjoa valmiita vastauksia, vaan rohkaisee jokaista kysymään: Mikä on minun tarkoitukseni tässä elämässä – juuri tässä ja nyt?
—–
Toisessa, englanninkielisessä blogikirjoituksessani pohdin, miksi erityisesti ukrainalaiset tarvitsevat logoterapiaa, ks. https://viktorfranklblog.wordpress.com/2025/09/04/why-ukraine-needs-logotherapy/.

Jätä kommentti

Kategoria(t): elämän kriisit, elämän merkitys, Elämän päämäärät, Elämän tarkoituksellisuus, Elämän tarkoitukset, Elämän tarkoitus, elämän tyhjyys, elämänarvot, elämänasenteet, elämänfilosofia, logoteoria, logoterapia, Merkityksellinen, merkityksellisyys, Merkityksettömyys, merkitys, tarkoituksellinen, Tarkoituksellisuus, tarkoituksettomuuden tunne, Tarkoituksettomuus, tarkoitus, tarkoituskeskeinen elämänfilosofia, tarkoituskeskeinen filosofia, Tarkoituskeskeisyys, Viktor E. Frankl, Viktor Frankl

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

27/09/2016 · 10:19

Viktor Frankl edelläkävijänä ja tiennäyttäjänä

Terveisiä Viktor Frankl maailmankongressista Wienistä, jossa sain jälleen tavata sekä Viktor Frankl’n alkuperäisiä oppilaita että logoteorian opiskelunsa vasta aloittaneita oppilaita. Ja monia muitakin sekä omaa elämänfilosofiaansa pohtivaa että toisia siinä avustavaa kollegaa. Kongressin järjestäjät lopettivat laskemisen siinä vaiheessa, kun 500 rekisteröityneen osallistujan määrä oli täyttynyt. Maita, joissa logoteoriaa aktiivisesti opetetaan ja opiskellaan, oli edustettuna lähes 40 (muutamasta maasta ei tällä kertaa ollut osanottajia). Edustettuna olleiden Wienin akkreditoimien instituuttien ja yhdistysten määrää en tiedä, mutta yhteensähän meitä on yli 130, Suomen Viktor Frankl Instituutti mukaan lukien.

Oli mukava kuulla jälleen tulkintoja niistä ajatuksista, joita Viktor Frankl alkoi kehittelemään jo 1920-luvulla ja joita hän levitti henkilökohtaisesti pitkin maailmaa sekä yliopistoissa että yleisötilaisuuksissa ja monissa kymmenissä kirjoissaan ja sadoissa artikkeleissaan vuonna 1997 tapahtuneeseen kuolemaansa saakka. Ja kuten totesin, meitä sanansaattajia, jotka toimimme eräänlaisina Wienin Viktor Frankl Instituutin lähettiläinä, on lukematon määrä eri puolilla maailmaa – kaikissa maanosissa lännestä itään ja pohjoisesta etelään.

Monen suulla korostettiin Viktor Frankl’n filosofian syvyyttä moniin nykyisiin psykologisiin ja elämäntaito-oppeihin verrattuna. Monissa niissä osoitetaan jopa tieteellisin tutkimuksin todeksi niitä keskeisiä väittämiä, jotka Viktor Frankl loi osaksi oppiaan jo lähes 100 vuotta sitten. Mikäpä sen mukavampaa sinänsä, mutta valitettavaa on näiden muiden esittämien ajatusten pinnallisuus ja irrallisuus siitä filosofisesta perustasta, jolle kaiken pitäisi kiinnittyä. Tarkoitan erityisesti Viktor Frankl’n holistista, kokonaisvaltaista ja ihmisen kaikki olemuspuolet kattavaa ihmiskäsitystä.

Keskeistä Viktor Frankl’n ihmiskäsityksessä on kaikkien olemuspuolien samanaikainen yhdessäoleminen ja sen huomioiminen kaikessa. Toisin sanoen, fyysisen, psyykkisen, henkisen ja situationaalisen olemuspuolemme yhteenkietoutuneisuuden huomioiminen joka hetki kaikessa olemisessamme. Vaikka kaikki olemuspuolet vaikuttavat toisiinsa siten, että yhdessä olemuspuolessa tapahtuva vaikuttaa samalla kaikkiin toisiin olemuspuoliin, ovat elämämme laadun kannalta kaikkein keskeisimmät oma henkinen tajunnallisuutemme kaikkine kykyineen ja voimineen ja toisaalta kaikki se, mihin kulloinkin olemme suhteutuneita ja suhteissa eli maailmasuhteemme, jota myös situationaalisuudeksi kutsutaan. Ihminen on siis avoimessa suhteessa maailmaan ja kaikki maailmassa tapahtuva, johon hän kehollisesti ja tajunnallisesti joutuu tai hakeutuu suhteisiin, vaikuttaa häneen perustavalla tavalla. Ilman maailmasuhdetta meillä ei edes olisi tajuntaamme.

Esimerkiksi kaikki onnellisuuden aiheet löytyvät maailmasta, kaikesta siitä, mikä on jotain toista tai jokin toinen kuin minä itse. Näitä aiheita Viktor Frankl kutsui tarkoituksiksi, joiksi hän nimesi kaiken sen arvokkaan ja merkityksellisen, jota teemme jollekin toiselle kuin itsellemme. Vain tällaisten tarkoitusten toteuttaminen elämässämme voi johtaa kestävään hyvinvointiin ja onnellisuuteen – jota kokonaisvaltaista kokemusta hyvästä elämästä antiikin kreikkalaiset kutsuivat eudaimoniaksi. Kuten Viktor Frankl totesi – siis jo 100 vuotta sitten – oikotietä onneen ei ole.

Kaikkein ylevin tapa toteuttaa tarkoitustamme maailmassa on asennoitua rakkaudellisesti kaikkeen ja toimia sen mukaisesti. Tämä on mahdotonta meille epätäydellisille ihmisille, mutta päämääränä ja toimintamme ohjenuorana se on mahdollinen. Mitä useammin onnistumme asennoitumaan ja toimimaan rakkaudellisesti toisia kohtaan, sitä useammin ja voimakkaammin voimme kokea onnellisuutta elämässämme. Toisia ei merkitse vain toisia ihmisiä, vaan kaikkea, joka on jotain muuta kuin minä itse omine kehoineni ja tajuntoineni. Tämän havainnollistamiseksi tarvitsemme situationaalisuuden käsitettä, josta hiljattain edesmennyt suuri suomalainen filosofi Lauri Rauhala on kirjoittanut suomenkielellä koko kirjallisessa tuotannossaan. Viimeisimpänä teoksenaan kirjassaan ”Ihminen kulttuurissa – kulttuuri ihmisessä”.

Siteeraankin lopuksi Rauhalan lausumaa: ”Maailmassa voisi tapahtua paljon suotuisaa kehitystä, jos yleisesti käsitettäisiin, että situaatio on osa ihmistä.” Erityisesti Viktor Frankl’ia ajatellen, joka nimesi ja määritteli ihmisen keskeiset henkiset kyvyt, voisi myös todeta, että mikäli ihmiset käsittäisivät, miten tärkeää henkinen kasvu on ja etenkin, miten sitä tehdään ja mitä siinä tulisi tapahtua, eläisimme paljon paremmassa maailmassa.

Jätä kommentti

Kategoria(t): arvokas elämä, arvokas ja hyvä, arvokas ja merkityksellinen, henkinen, henkinen hyvinvointi, henkinen kasvu, henkinen kehitys, henkinen tajunnallisuus, henkinen vahvuus, Henkiset kyvyt, hyvinvoinnin edistäminen, hyvinvoinnin lisääminen, Hyvinvointi, hyvinvointiajattelu, kestävä hyvinvointi, logoteoria, logoterapia, maailmasuhde, Merkityksellinen, merkityksellistäminen, merkityksellisyys, merkitys, mielekkyys, oikotietä onneen ei ole, onnellinen elämä, onnellisuuden aiheet, Onnellisuus, Onni, rakkaudellinen asennoituminen, Rakkaudellisuus, Rakkaus, Situaatio, situationaalisuus, Tarkoituksellisuus, tarkoituksentäyteinen, tarkoituksentäyteinen elämä, tarkoituksentäyteisyys, tarkoitus, tarkoituskeskeinen elämänfilosofia, Tarkoituskeskeisyys, tarkoitusmahdollisuudet, Viktor E. Frankl, Viktor Frankl

Avainsanat: , , , , , , , ,

16/11/2015 · 00:07

Tahdon maailman ilman sotaa – entä Sinä?

Luin juuri ajankohtaisen kirjan, Arno Gruen: Tahdon maailman ilman sotaa. Löysin siitä paljon hyviä ajatuksia, jotka ovat yhteneväisiä Viktor Frankl’n logoteorialle (eli LTEA:lle, ks. http://www.logoteoria.net).

Gruen puhuu kulttuuriin ja yhteiskuntaan liittyvästä pitkään jatkuneesta kehityksestä, joka on omiaan lisäämään väkivaltaisia purkauksia. On kuitenkin selvää, että kaikki lähtee yksilöistä, jotka ovat alttiita käyttämään väkivaltaisia keinoja ja äärimmillään murhaamaan toisia ihmisiä. Usein heitä käyttää hyväksi joku suuruudenhulluuteen sairastunut yksilö, jonka he antavat aivopestä itsensä ja jota he seuraavat kuuliaisesti aina omaan uhrautuvaan kuolemaan asti kokien olevansa hyviä ja valittuja sotureita. Harhautuneissa mielikuvissaan he kuvittelevat ihmisyyttä vastaan tekemänsä rikokset oikeutetuiksi ja kokevat itsensä arvokkaiksi ja merkityksellisiksi pahaa vastaan taistelijoiksi.

Elämää ei kuitenkaan tee elämisen arvoiseksi suuruudenhulluus, vaan myötätunto toisia kohtaan, valmius jakaa toisten ihmisten kärsimys ja tuska sekä avautuminen ihmisten keskinäiselle rakkaudelle. Myös epäinhimillisesti toimivat ihmiset kaipaavat todellisuudessa myötätuntoa ja rakkautta. Heidät on kuitenkin usein kasvatettu niin, että lapsena heidän tunteitaan ja eläytymiskykyään on halveksittu ja leimattu heikkoudeksi. Tämän takia he ovat joutuneet etääntymään itsestään, omasta todellisesta sisimmästään ja hylkäämään sen haitallisena ja epätoivottuna. Samalla he ovat hukanneet sen, mitä he olisivat voineet olla henkisesti kehittyneinä ihmisinä. Heistä on tullut sisäisesti tyhjiä, onttoja ihmistä esittäviä kuoria.

Ihmisellä on oltava tunne siitä, että hänen olemassaolollaan on merkitystä, hänellä on oma tärkeä paikkansa tässä maailmassa. Se pitää ihmisen eheänä ja luo hänen elämälleen arvopitoista ja tarkoituksentäyteistä sisältöä. Jos ihminen ei saa mahdollisuutta tällaiseen elämänsisältöön, ryhtyy hän täyttämään tyhjää sisintään vihalla ja väkivallalla. Hän on helppo saalis psykopaateille, jotka omistavat koko elämänsä erilaisten viholliskuvien luomiseen ja tällaisten vihollisten mahdollisimman näyttävään tuhoamiseen. Pahimmassa tapauksessa arvottomaksi, merkityksettömäksi ja tyhjäksi itsensä kokevasta ihmisestä itsestään kehkeytyy tuhon ja kuoleman enkeli.

Inhimillisyyden perusta on uskossa ihmisen perimmäiseen hyvyyteen. Logoteoriassa opetetaan, että kaikki se, mitä teemme toisille, palautuu tavalla tai toisella takaisin itseemme. Lauri Rauhala ilmaisee asian niin, että kun tajuamme, että olemme kaikki sidoksissa toisiimme ja riippuvaisia toisistamme, väkivalta käy mahdottomaksi. Ja Dalai Lama toteaa, että ihminen ei voi auttaa itseään parempaan elämään, jollei hän ole valmis auttamaan myös kaikkia lähimmäisiään, maailmassa olevia kanssaihmisiään. Dalai Lama korostaa myös, että lajimme säilymisen perusta on siinä, että pidämme huolta rakkaudesta ja myötätunnosta – kyvystämme lähestyä toista ihmistä hänen kärsimyksissään ja jakaa sen hänen kanssaan.

Kun luovumme itsekkäistä, nykyajan kahlitsevista ajatuspakoista ja vapautamme itsemme kilpailusta vallasta, menestyksestä ja rahasta, voimme löytää tien siihen, mitä olemuksellisesti olemme. Jokaisella syntyvällä lapselle on tieteellisten tutkimustenkin mukaan omasta takaa valmius jakaa toisille omastaan ja jollei tätä synnynnäistä kykyä tuhota hänessä, voi hän edetä elämässään rakkauden eikä väkivallan suuntaan. Me kaikki aikuisetkin voimme koska tahansa luopua vanhoista, ulkopuoleltamme omaksumistamme ajatuksista, ja ryhtyä luomaan maailmasta itsellemme ja toisille paremman paikan elää kuin mitä se on tällä hetkellä.

Lähteenä käytetty kirjaa: Arno Gruen. 2008. Tahdon maailman ilman sotaa. Helsinki: Like.

2 kommenttia

Kategoria(t): Arvokas, arvokkuus, arvopitoinen elämä, arvopitoisuus, Arvot, arvoton, arvottomuus, eläytymiskyky, epäinhimillisyys, halveksia, heikkous, Hyvyys, Inhimillisyys, Itsekkyys, kanssaihminen, Kärsimys, Kilpailu, kuolema, kuoleman enkeli, lähimmäinen, logoteoria, logoterapia, menestys, merkityksellisyys, Merkityksettömyys, merkitys, murha, myötätunto, paikka maailmassa, psykopaatti, raha, Rakkaudellinen kasvatus, Rakkaudellisuus, Rakkaudettomuus, Rakkaus, rikos ihmisyyttä vastaan, soturi, suuruudenhulluus, Tarkoituksellisuus, tarkoituksentäyteinen, tarkoituksentäyteinen elämä, tarkoituksentäyteisyys, tarkoituksettomuuden tunne, Tarkoituksettomuus, tarkoitus, tuho, tuska, tyhjyys, valta, Väkivalta, viha, vihollinen, viholliskuva, Viktor Frankl

Avainsanat: , , , , ,

24/09/2011 · 19:19

Ihminen on erityistä ihmisyyttä

Erik Ahlmanin (1892-1952) kuoleman jälkeen ilmestynyt Ihmisyyden probleemi -teos (1953) on hänen ihmisyyttä, arvoja ja moraalia koskevan tuotantonsa eräänlainen huipentuma. Ahlmanilta paljon vaikutteita ottaneen, mutta tätä arvostetumman ja näkyvämmän Sven Krohnin (1903-1997) pääteos oli puolestaan Ihminen, luonto ja logos (1981). Hänen myöhäistuotantoonsa kuuluva Etsin ihmistä (1996) on ehkä sittenkin tärkeämpi.

Mitä erityistä ihmisessä on varsinkin eläimiin verrattuna? Ahlman luonostelee kysymystä vertaamalla hevosta ja ihmistä toisiinsa. Sivumennen sanoen, kerroin 50-vuotishaastattelussa suunnittelevani väitöskirjaa, jossa vertailisin hevosten ja ihmisten laumakäyttäytymistä toisiinsa erityisesti väkivaltarikoksista tuomittujen nuorten aikuisten auttamistoiminnan yhteydessä. Ahlmania en silloin ollut lukenut, mutta olin tehnyt vankityötä useita vuosia ja toisaalta kuunnellut vaimoni kertomaa hevosten käyttäytymisestä.

Ahlman toteaa, että ihminen voi olla enemmän tai vähemmän ihminen, kun taas hevonen on biologisena tosiasiana hevonen ja sillä siisti. Ihminen ei ole vain tosiasia, vaan hän on myös päämäärä. Ihminen voi tietysti vain vegetoidakin, oleilla maailmassa – ajelehtia ja hengailla päämäärättömästi kuin peräsimetön laiva tai laiva ilman kapteenia aavalla merellä. Ihmisen olemassaolon tarkoitus on kuitenkin paljon enemmän. Ihmisen on tarkoitus tulla ihmiseksi, joka on ihmisyyttä tai inhimillisyyttä.

Ihminen on tietysti myös tosiasia, mutta lisäksi ihmisyyteen kuuluu velvoite ja vaatimus kehittyä ja kasvaa inhimilliseksi. Yksinkertaisia tapa ajatella inhimillisyyttä on pohtia, mikä kaikki on epäinhimillistä ja siten selkeästi jotain muuta kuin inhimillisyyttä. Kun vaadimme inhimillistä kohtelua tai inhimillisiä olosuhteita joillekin ihmisille tai useimmiten joillekin ihmisryhmille, ajattelemme useimmiten vain epäinhimillisyyden poistamista tai vähentämistä. Ajattelutapa on kuitenkin hyvin suppea. Hedelmällisempää ja eettisempää on pohtia ihmisen ihannetta ja siihen olemuksellisesti kytkeytyviä arvoja.

Sven Krohn puhuu ”ydinihmisestä” tai ”varsinaisesta minästä”, jotka kuulostavat minulle jonain turhan mystisenä. Ikäänkuin ihminen olisi jonkinlainen moneen osaan jakautunut persoonallisuus, josta itselleni herää mielikuva jopa mieleltään sairastuneesta ihmisestä. Näistä minun mielestäni hieman harhaanjohtavista ja siksi epäonnistuneista käsitteistä huolimatta Krohn on ihmisyyden ytimessä – josta olisikin parempi puhua selkeyden vuoksi – todetessaan, että siihen kuuluu keskeisesti omatunto ja toisaalta hyvyyden, totuuden ja kauneuden arvot. Viktor E. Frankl määrittelee omantunnon nimenomaan ihmisen sellaiseksi olemukselliseksi osaksi, joka ohjaa ihmistä suuntautumaan kunakin hetkenä kohti näitä ydinarvoja tai varsinaisia arvoja. Kun ihminen elää tällä tavalla todeksi ihmisyyden ihannetta ja siihen kytkeytyviä perimmäisiä arvoja, toteutuu myös hänen elämänsä ja maailmassa olemisensa tarkoitus.

(Blogini perustuu Eero Ojasen Järjen valossa -kirjan herättämiin ajatuksiin.)

6 kommenttia

Kategoria(t): Arvot, Elämän tarkoitus, Erik Ahlman, Hyvyys, Ihmisyyden ihanne, Ihmisyys, Inhimillisyys, Kauneus, Olemassaolon tarkoitus, Omatunto, Perimmäiset arvot, Totuus, Varsinaiset arvot, Viktor E. Frankl, Viktor Frankl

Avainsanat: , , ,