Marjo Kuronen
Marjo Kuronen is a Professor of Social Work and Head of Department in the Department of Social Sciences and Philosophy at the University of Jyväskylä, Finland. Her research interests include the relationships between women, family and the welfare state, local welfare policies and feminist theorising and methodology in social work research, especially institutional ethnography.
Find more at https://www.jyu.fi/hytk/fi/laitokset/yfi/en/staff/kuronen-marjo
Phone: +358408054231
Find more at https://www.jyu.fi/hytk/fi/laitokset/yfi/en/staff/kuronen-marjo
Phone: +358408054231
less
Related Authors
InterestsView All (7)
Uploads
Papers by Marjo Kuronen
This book considers the experiences and encounters with the service system of women in poverty, homeless women, women with substance use problems, women sentenced of crime, girls and young women in care, and refugees and asylum-seeking women.
Drawing upon research and critical discussions from Finland, Canada, Israel, Slovenia, Spain and the UK, this book provides new empirical findings and critical insights, and a valuable resource for the academics and students in social work, social policy, sociology and gender studies, but also for policy makers and professionals in social and health care.
oli kolme tavoitetta. Ensimmäinen niistä oli tiedon tuottaminen kaltoinkohtelusta (tiedollinen tehtävä), toinen oli vääryyksien tunnistaminen ja tunnustaminen (moraalinen tehtävä)
ja kolmas oli pyrkimys lastensuojelun kehittämiseen (kehittämistehtävä). Selvitystyön keskeisiksi periaatteiksi asetettiin tiedon tuottaminen muutostyötä varten, kokemuksen, muistin ja muistamisen suhteiden huomioonottaminen ja sijaishuollon ajallinen kontekstointi. Selvitystyö toteutettiin pääosin haastatteluilla, minkä lisäksi perehdyttiin vuoden 1936 lastensuojelulain soveltamista koskeviin asiakirjoihin, ammattilehtiin ja aikalaistoimijoiden tuottamiin kirjallisiin
lähteisiin sijaishuollon tavoitteista ja käytännöistä. Lastensuojelun kehittämistä pohdittiin sekä nykyisen lainsäädännön että lastensuojelun laatusuositusten (2014) näkökulmasta. Elokuun 2014 alussa käynnistyneen selvitystyön suoritti Jyväskylän yliopiston historian ja etnologian
laitoksen monitieteinen tutkimusryhmä, jossa oli tutkijoita historian, etnologian ja sosiaalityön aloilta.
Selvitystyötä varten tehtiin yhteensä 299 haastattelua. Ne toteutettiin tiukkojen eettisten periaatteiden
mukaisesti, joilla suojattiin osallistuneiden henkilötiedot ja tunnistamattomuus. Haastateltavat ilmoittautuivat mukaan selvitykseen vapaaehtoisesti ottamalla yhteyttä hankkeeseen
puhelimitse, sähköpostilla tai internet-lomakkeella. Haastattelut tehtiin joko haastateltavien kotona tai mahdollisimman lähellä heidän asuinpaikkaansa.
Suurin osa haastateltavista oli syntynyt vuosien 1945 ja 1965 välillä, jolloin heidän kokemuksensa sijaishuollosta sijoittuvat pääosin 1950- ja 60-luvuille. Vastaajista hieman yli puolet
(58 %) oli naisia. Haastateltavat olivat olleet sijoitettuna lähinnä perhehoitoon, lastenkoteihin ja koulukoteihin, jotka olivat sijaishuollon kolme yleisintä muotoa. Useimmilla heistä oli
kokemusta useasta eri paikasta, eli siirtymiä eri sijoitusmuotojen ja -paikkojen välillä tapahtui runsaasti. Keskimäärin haastateltavilla oli 2,7 sijoituspaikkaa; vähimmillään vain yksi, mutta toisinaan jopa useita kymmeniä. Lastenkotien, koulukotien ja perhehoidon lisäksi haastatteluissa esiin tulleita pitkäaikaisia paikkoja kertojien lapsuudessa olivat esimerkiksi vastaanottokodit, psykiatriset hoitolaitokset, sairaalat ja erilaiset oppilaskodit.
Kaltoinkohtelu on määritelty laajasti kattamaan paitsi kaiken väkivallan myös hoidon laiminlyönnin eri muodoissaan, esimerkiksi lapsen perustarpeiden laiminlyönnin, turvattoman
kasvuympäristön sekä liiallisen ja lapsen kehitykseen nähden liian raskaan työnteon. Väkivalta on jaettu rakenteelliseen, ruumiilliseen, henkiseen ja seksuaaliseen väkivaltaan. Rakenteellisella väkivallalla tarkoitetaan sellaisia lastensuojelun ja sen sijaishuollon järjestelmään sisältyviä toimintatapoja ja käytäntöjä, jotka ovat olleet väkivaltaisia ja alistavia. Ruumiillista väkivaltaa ovat kaikki fyysisen koskemattomuuden loukkaukset, mukaan lukien ruumiillinen kurittaminen. Raportissa tehdään kuitenkin ero kyseisenä aikana luvallisen ruumiillisen kurittamisen ja luvallisen rajat ylittävän ruumiillisen kurittamisen välillä. Näin pystymme erittelemään,
milloin ruumiillinen väkivalta ylitti myös aikakauden mittapuulla sopivan ja sopimattoman kasvatuksen rajan. Henkistä väkivaltaa ovat lapsen emotionaalista kehittymistä haittaavat teot,
kuten nöyryyttäminen, alistaminen, pilkkaaminen, uhkailu, syrjintä, hylkääminen, lapsen huomiotta jättäminen sekä turvattoman kasvuympäristön tarjoaminen. Henkinen väkivalta
kietoutuu yhteen muiden väkivallan muotojen kanssa, joten sitä käsitellään kautta koko raportin, erityisesti ruumiillisen väkivallan yhteydessä. Seksuaalinen väkivalta on lapsen seksuaalisen loukkaamattomuuden rikkomista, joka häpäisee ja alistaa uhriaan. Se voi olla esimerkiksi seksuaalista pahoinpitelyä, yhdyntää tai sen yrittämistä, sukupuolielinten koskettelua tai lapsen pakottamista aikuisen tai toisen lapsen seksuaaliseen hyväilyyn.
Selvitys osoittaa, että kaikissa sijaishuollon eri muodoissa tapahtui kaltoinkohtelua ja väkivaltaa. Sijaishuollossa ei ole aina huolehdittu lapsen perustarpeista: ruoasta, terveydenhoidosta
tai sopivasta vaatetuksesta. Lapsen kehitystä ja koulutusta ei ole tuettu, eikä hänen kasvamistaan osaksi yhteiskuntaa ole huomioitu. Erityisesti koulukodeissa on tehty paljon raskasta
työtä. Sijoitusperheissä työnteko on ylittänyt kohtuuden usein sekä lapsen ikään nähden liian raskaina tehtävinä että lapsen epätasa-arvoisena kohteluna silloin, kun sijoitusperheen omat
lapset eivät ole suorittaneet vastaavia tehtäviä. Osa lapsista kokee olleensa sijoitusperheissä vain työvoimana ja rahallisen tuen lähteenä.
Monet haastateltavat kertovat, kuinka heidän vanhempiaan on mustamaalattu sijoituspaikassa. Yhteyttä biologiseen perheeseen ei ole välttämättä saanut pitää tai siihen ei ole kannustettu. Sisarukset ovat saattaneet joutua eri sijoituspaikkoihin, mikä on katkaissut perheyhteyden
ja jättänyt sen loppuiäksi katkonaiseksi.
Lasten kasvuympäristö ei ole aina ollut turvallinen. Lapset ovat sijoituspaikoissaan joutuneet sekä näkemään että kokemaan väkivaltaa. Väkivallan tekijöinä ovat toimineet sekä aikuiset
että toiset lapset. Erityisesti lastenkodeissa ja koulukodeissa lasten keskinäinen väkivaltaisuus jäi aikuisilta havaitsematta tai siihen ei haluttu puuttua. Pahoinpitelyjä tapahtui haastattelujen
mukaan niin perhehoidossa, lastenkodeissa kuin koulukodeissakin. Sijoitusmuodoista koulukoti oli selvityksen mukaan väkivaltaisin: kaikki koulukodissa olleet kertovat väkivallasta. Perhehoidossa tapahtunut väkivalta piiloutui kodin yksityisyyden suojaan, mutta saattoi haastattelujen mukaan saada hyvinkin äärimmäisiä muotoja. Pahimmissa tapauksissa lapsia on voitu pahoinpidellä lähes päivittäin monenlaisilla, hyvin raaoilla tavoilla.
Seksuaalinen hyväksikäyttö on haastatteluissa useimmiten aikuisen, lapsesta huoltovastuussa olevan miehen seksuaalisia tekoja tyttölasta kohtaan. Haastatteluissa kerrotaan myös naisten tekemästä lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä sekä miesten poikiin kohdistamista seksuaalisista teoista. Lasten keskinäinen seksuaalinen väkivalta on myös aihe, joka ei välttämättä koskaan kantautunut aikuisille asti, mutta josta kerrotaan erityisesti laitoskontekstissa.
Väkivalta on jatkunut, sillä sijaishuollon valvonta ei ole ollut tehokasta tai toimivaa. Sijaishuoltoa koskevien aikalaisaineistojen kuten alan ammattilehtien mukaan osa erityisesti rakenteellisista ongelmista on ollut ainakin jollain tasolla viranomaisten tiedossa. Liiallinen ruumiillinen
kurittaminen ei ole ollut sallittua, eikä lasta ole saanut kohdella väkivaltaisesti. Sijaishuollon toimintaohjeissa annettiin esimerkiksi sijoitusperheiden valvonnan perusohjeet, mutta
haastatteluissa valvonta ei esiinny tehokkaana tai toimivana. Aikalaisaineisto myös osoittaa, että lastensuojelun resurssit ovat olleet alimitoitetut työmäärään ja tehtäviin nähden.
Selvityksen perusteella on tehty seuraavat suositukset:
1. Lasta on kuultava ja hänelle on kerrottava mahdollisimman avoimesti ja rehellisesti sijoitukseen liittyvistä asioista ja siitä, mitä hänen elämässään tulee tapahtumaan.
2. Sijoituspaikka on voitava valita niin, että se tarjoaa lapselle turvallisen ja väkivallattoman kasvuympäristön.
3. Perhesuhteiden merkitystä lapsille tulee kunnioittaa ja vanhemmuussuhteiden ohella tulee vaalia sisaruussuhteiden säilymistä.
4. Sijaishuollossa on kehitettävä ja otettava käyttöön systemaattisia väkivallan ja kaltoinkohtelun tunnistamisen ja puuttumisen välineitä ja toimintamalleja.
5. Sijaishuoltopaikkojen valvonnan tulee olla säännöllistä ja tehokasta ja sen tulee mahdollistaa lasten kohtaaminen ja kuuleminen.
6. Riittävän jälkihuollon ja tuen tarjoaminen on oleellista sijoituksen päättymisen jälkeen.
7. Lapsuuden traumaattisten kokemusten käsittelemiseksi tulee olla saatavana ammatillista apua ja vertaistukea.
8. Lastensuojelun ja sen sijaishuollon epäkohtien korjaamista koskevien suositusten toteutumista on seurattava säännöllisesti