astalo

Suomi

Substantiivi

astalo (2)

(oikeustiede) mikä tahansa tilapäisesti lyömäaseena käytetty tylppä esine
Pistooliakin on mahdollista käyttää astalona silloin, kun sitä ei käytetä ampumiseen.

Ääntäminen

IPA: /ˈɑst̪ɑlo/

tavutus: as‧ta‧lo

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	astalo	astalot
genetiivi	astalon	astalojen astaloiden astaloitten
partitiivi	astaloa	astaloita astaloja
akkusatiivi	astalo; astalon	astalot
sisäpaikallissijat
inessiivi	astalossa	astaloissa
elatiivi	astalosta	astaloista
illatiivi	astaloon	astaloihin
ulkopaikallissijat
adessiivi	astalolla	astaloilla
ablatiivi	astalolta	astaloilta
allatiivi	astalolle	astaloille
muut sijamuodot
essiivi	astalona	astaloina
translatiivi	astaloksi	astaloiksi
abessiivi	astalotta	astaloitta
instruktiivi	–	astaloin
komitatiivi	–	astaloine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	astalo-
heikko vartalo	-
vahva vartalo	-
konsonantti- vartalo	-

Etymologia

todennäköisesti venäjäläinen laina ; vrt. muinaisvenäjän ostén (’sauvan tai kepin terävä kärki’; ’terävä keppi, jolla hoputetaan vetoeläimiä’^[1])

Käännökset

1. tilapäisesti lyöntiaseena käytetty esine

Tälle sanan merkitykselle ei valitettavasti vielä ole lisätty käännöksiä, mutta voit halutessasi lisätä ne.
Huomaa, että voit lisätä vieraskielisiä käännöksiä vain suomenkielisille sanoille.
Etsi käännöksiä: tänne viittaavat sivut, englanninkielinen Wikisanakirja.

Liittyvät sanat

Vieruskäsitteet

teräase, ampuma-ase

Aiheesta muualla

astalo Kielitoimiston sanakirjassa

Viitteet

↑ Suomen sanojen alkuperä. Etymologinen sanakirja 1 A–K. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ja Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 1992. ISBN 951-717-692-9, ISSN 0355-1768.

[1] Suomen sanojen alkuperä. Etymologinen sanakirja 1 A–K. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ja Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 1992. ISBN 951-717-692-9, ISSN 0355-1768.

[1]