Kleptokratia
| Osa artikkelisarjaa |
| Valtiomuodot |
|---|
| Vallan lähde |
| Vallan ideologia |
| Vallan rakenne |
Kleptokratia (kreikan sanoista ’varas’ ja ’valta’) on hallintomuoto, jossa vallanpitäjät varastavat julkisia varoja itselleen julkisten instituutioiden kautta. Kleptokratia on järjestäytyneen rikollisjärjestön tapainen ja läpeensä korruptoitunut järjestelmä, jossa valtiopäämiehellä on lähes täydellinen koskemattomuus.[1]
Toimintaperiaatteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kleptokratiassa julkiset varat eivät hyödytä kansaa, kuten demokratiassa, vaan ne siirtyvät hallintokoneiston alemmilta portailta ylemmille, lopulta valtionpäämiehelle asti. Johtajien suku ja ystäväpiiri voivat myös saada itselleen tuottoisia sopimuksia. Tällainen toiminta voi olla maassa periaatteessa laitonta, mutta rankaisematonta. Joskus maan korruptoitunut oikeuslaitos on laillistanut toiminnan.[1]
Valtionpäämies pyrkii ehkäisemään maan eliitin sisäiset konfliktit jakamalla ryöstösaaliin sukunsa kesken. Pysyäkseen vakaana kleptokratia myös kanavoi varoja kansalliseen talouteen juuri riittävästi, jotta kansa ei nouse kapinaan. Kleptokratiaa suojelemassa voi lisäksi olla sortava valtiollinen poliisi, joka tukahduttaa kapinat. Eräs esimerkki liiallisuuteen menneestä kleptokraatista on Tunisian presidentti Ben Ali, joka syrjäytettiin vallankumouksessa.[1]
Säilyttääkseen valtansa kleptokraattinen hallinto pitää hallussaan maansa tuottavia yrityksiä ja luonnonvaroja. Tärkeimpien yritysten keulakuvat ovat ylempien johtajien apureita, jotka käyttävät ulkomaille rekisteröityjen postilaatikkoyritysten verkostoa kanavoidakseen rahat pois yrityksistä ja koko maasta. Joskus tällaiset varat käytetään vallanpitäjien vaalikampanjoihin tai heitä tukeviin mediakampanjoihin. Varat voidaan myös sijoittaa ulkomaisille pankkitileille tai ulkomaisiin kiinteistöihin, jolloin vallanpitäjät pääsevät niihin käsiksi siinäkin tapauksessa, että heidät syrjäytetään. Kleptokratioiden varoja säilytetään demokraattistenkin maiden pankeissa ja yrityksissä, ja näissä maissa kleptokratioiden rahaa myös pestään.[1]
Kleptokratiat ovat usein diktatuureja, mutta eivät aina, eivätkä kaikki diktatuurit tai muut itsevaltaiset valtiot ole kleptokratioita. Esimerkiksi kommunistimaiden, kuten Neuvostoliiton, eliitit saattavat rikastua korruption ja salakuljetuksen avulla, mutta järjestelmää itsessään ei kuitenkaan ole rakennettu valtion varojen yksityisen omistuksen pohjalle. Oligarkkien rikastuminenkaan ei tee maasta kleptokratiaa ennen kuin oligarkit alkavat toimia valtion sisältä käsin.[1]
Esimerkkejä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Korruption vastainen järjestö Transparency International teki vuonna 2004 luettelon arvioidensa perusteella kymmenestä eniten itseään rikastuttaneesta johtajasta.[2]
- Indonesian presidentti Suharto (15–35 miljardia USD)
- Filippiinien presidentti Ferdinand Marcos (5–10 miljardia USD)
- Zairen (nyk. Kongon demokraattinen tasavalta) presidentti Mobutu Sese Seko (5 miljardia USD)
- Nigerian presidentti Sani Abacha (2–5 miljardia USD)
- Jugoslavian presidentti Slobodan Milošević (1 000 miljoonaa USD)
- Haitin presidentti Jean-Claude Duvalier (300–800 miljoonaa USD)
- Perun presidentti Alberto Fujimori (600 miljoonaa USD)
- Ukrainan pääministeri Pavlo Lazarenko (114–200 miljoonaa USD)
- Nicaraguan presidentti Arnoldo Alemán (100 miljoonaa USD)
- Filippiinien presidentti Joseph Estrada (78–80 miljoonaa USD)
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 1 2 3 4 5 Thomas Mayne: What is kleptocracy and how does it work? 7/2022. Chatham House. Viitattu 20.10.2025.
- ↑ Where did the money go? (Arkistoitu versio) (englanniksi)